Vuosi vierähti

Uskomatonta, että nyt olen jo 50% valmis lähihoitaja. Enpä olisi vuosi sitten uskonutkaan, kuinka kivaa tolla koulussa voi olla, ja kuinka ihania ystäviä sieltä saan. Nyt meidän luokka sitten hajoaa, kun kaikki lähtevät eri koulutusohjelmiin, mutta eipä se sillai haittaa kun niitten "oikeitten" kavereitten kanssa tulee varmasti pidettyä yhteyttä vaikka ei enää samassa ryhmässä ollakaan. Vuosi sitten en tuntenut kunnolla yhtäkään noista ihmisistä, joiden kanssa tämän vuoden vietin, ja nyt melkein itken kun lähimmät kaverit lähtevät eri koulutusohjelmiin ;( Kiitos ihanasta vuodesta ST10ka! :)

Onneksi, siis ONNEKSI, hain tonne kouluun. Oon kasvanut tässä vuoden aikana niin hirveesti, ja tästä koulusta ei varmasti ole muuta kuin hyötyä ajatellen tulevaa uraani. Tulee käytyä hoitotyöhön liittyviä asioita vähän enemmän läpi, ja tästä saa varmasti erittäin hyvän pohjan kun pääsen sairaanhoitajaksi opiskelemaan. Oon nyt oikeesti melkeen eri ihminen kuin vuosi sitten. Jos vuosi sitten joku olisi sanonut, että: "Menepäs vetämään mummoille musiikkihetki" ,olisin ollut niiiiin paniikissa ja varmaan pyörtynyt sinne mummojen eteen. Nyt ei tuntuisi enää paljon missään, ja käytiinkin viime viikolla yksi päivä laulelemassa joululauluja mummojen kanssa.

Tällä hetkellä olen tosi onnellinen kun harjottelujakso loppui ja huima kolmen viikon joululoma alkoi ja muukin elämä hymyilee! :D En varmana ajattele koulua pätkääkään, nukun yössä vähintään 10h, lihotan itseni kaikilla jouluherkuilla, juhlin ainakin vähän ja nään kavereita ja sukulaisia loman aikana. Kiiiiitos.

RAUHAISAA JOULUA BLOGINI LUKIJOILLE!

Näyttöjä ja arviointeja

Näyttö tuli ja meni, samoin arviointi. Koin elämäni leppoisimman, rennon ja hauskimman arviointitilaisuuden ikinä! Ei ollut yhtään sellainen tuskastunut olo kuten joskus, kun ei keksi mitään sanottavaa ja mutisee sitten vaan, että: "en mää tiiä.." Oli oikeasti niin jotenkin lämminhenkinen keskustelu, ja opet vaan ylisti mua ihan fiiliksissä ja olin itse että mitääääää :D Esim. hoidon arviointitilaisuuden jälkeen mulla oli oikeasti semmonen olo, että mussa on enemmän huonoja kuin hyviä piirteitä, ja vähän kyllä masennuin sen jälkeen vaikka harjoittelu itsessään oli niin kiva... Nyt opetkin vaan alkoivat puhumaan zumbasta kesken kaiken, ja aaaapua miksei aina voi olla noin hauskoja arviointikeskusteluja?? Mulla oli takana railakas luokan pikkujouluilta, mikä toi selvästi onnea tähän päivään kun nukuin muutaman tunnin yöunet.

Parastahan koko jutussa oli se, että sain kuntoutumisen näytöstä vahvan kakkosen. Ekaa kertaa koko näyttöhistoriani aikana puolet arvioinnin aiheena olevista aihealueista oli K3, ja loput sitten H2. Olin niiiin fiiliksissä kun ope laukoi niitä kolmosia sinne paperiin. Joo voisin hehkuttaa sitä tässä koko päivän. Huolenpidon näyttö yhdistetään hoidon näyttöön, siinäkin sain puolet numeroista K3 ja H2 joten eiköhän sieltä se kakkonen tule :) Nyt viikko jäljellä harjoittelua, eikä ole enää mitään stressaamisen aihetta! Hyvää joulunodotusta vaan kaikilleeeee!! Mä jatkan täällä hehkutusta! :DD

Kerrankin!

Voihan pyhä jysäys, sainpa kerrankin loistavaa palautetta näyttösuunnitelmista! Huolenpidon suunnitelmaan piti tehdä pari korjausta/täydennystä, mutta sitten kuntoutumisen suunnitelmasta sain kahdelta opelta seuraavanlaista palautetta: "Olet tehnyt suunnitelman huolellisesti, lisäsin vain yhden pienen täydennystä vaativan kohdan" ja "Tuolla suunnitelmalla pääset näyttöön, tässä pari korjausehdotusta, jotka voit korjata jos vaan haluat/jaksat". Yleensä niitä täydennettäviä kohtia on vähintään kymmenen, mutta kuntoutumisen tukeminen on selvästi mun juttu, kun osasin kerralla kirjoittaa kaikki oleelliset asiat ;D

Muistan kun viime keväänä tuskastelin ensimmäisen kerran näyttösuunnitelman parissa. Aiheena olivat lapset, en meinannut keksiä millään mitä kirjoittaisin ja suunnitelmasta tuli yhteensä ehkä 5 sivun mittainen. Nyt suunnitelmani oli puolet pitempi ja tekstiä syntyi yllättävän helposti. Voi hitsi, kaikkea sitä onkin tullut vuoden aikana opittua. Ylihuomenna on näyttö.. Minun hommani on pestä asiakkaan (90v. mummo) pyykit, siivota keittiö ja imuroida koko kämppä, tehdä letut, laittaa asiakkaalle papiljotit ja tehdä hänelle jalkahoito. Saapi nähdä miten sujuu.

Näyttösuunnitelmaa..

Siis miten voin taas olla valittamassa tästä saakelin näyttösuunnitelmasta?! Tai no itse asiassa niitä on nyt jopa kaksi, huolenpidon näyttösuunnitelma ja kuntoutumisen näyttösuunnitelma. Niitä on tässä nyt seuraavat 5 päivää aikaa tehdä ja sitten pitäisi jo olla valmista. Ihan törkeen aikasin tulee olemaan näyttö, onpa kiva kun olen nähnyt näyttöasiakkaamme nyt huimat 2 kertaa. Onhan se kiva kun saa näytön äkkiä alta pois, ja pääsee sitten valmistautumaan jouluun rauhassa, mutta silti kyllä tuntuu että näyttö tulee liian äkkiä.

Näytön teemme siis pareittain, ja siinä menee n. 3 tuntia. Kolmessa tunnissa pitäisi siivota, laittaa ruokaa, pestä pyykkiä ja käydä kaupassa (=huolenpidon näyttö) sekä käyttää asiakas suihkussa ja tukea hänen toimintakykyään (=kuntoutumisen näyttö) Itse tuen asiakkaan psyykkistä toimintakykyä järjestämällä hänelle hemmotteluhetken jalkahoidon ja papiljottien laiton merkeissä, ja kaverini tukee fyysistä toimintakykyä pitämällä jumpan.

Mummoja siellä, mummoja täällä

Nyt on koulutusohjelmapaikkaa koskevat juhlinnat juhlittu ja voin taas kirjoittaa tänne :D Kuntoutumisen harkka on nyt siis täydessä vauhdissa ja mummojen kanssa on kyllä saanut olla aika hurjasti tekemisissä. Kiva kun tämä harkka on juuri ennen joulua, niin on koko ajan hurja tuntien kerääminen päällä että pääsisi aiemmin lomalle. :D Huomenna luvassa kevyt 8-19 päivä......

Olen käynyt kotikäynneillä nyt 3 mummon luona, käynteihin on kuulunut siivousta, kylvetystä ja kaupassakäyntiä. Minun on myös pitänyt käydä ulkoiluttamassa kahta mummoa, joista kumpikaan ei ole toistaiseksi suostunut lähtemään ulos, joten ollaan sitten vain juteltu. :D Tänään oltiin tekemässä mummoille jalkahoitoja hurjalla 10 minuutin perehdytyksellä. :D Yksi päivä olin avustamassa aivohalvauspotilaiden kuntosalilla, ensi kerraksi pitäisi suunnitella sinne alku- ja loppuverryttelyt.

Koulutusohjelma !!!

Sain about minuutti sitten tietää koulutusohjelmapaikat, ja arvatkaa toki mihin pääsin!!!!

SAIRAANHOITOON JA HUOLENPITOON!

Hypin tällä hetkellä tasajalkaa...

JEEEEEEEEEE!!!!

PS. Sain fyysisen toimintakyvyn kurssista kolmosen, en ole varmaan ikinä lukenut mihinkään tenttiin niin vähän kuin tuohon, joten taidan ottaa tavaksi... Koulu rullaa tällä hetkellä siis todella hyvin! :D

Kuntoutumisen harjoittelu

Huomennapa se sitten alkaa, kuntoutumisen tukemisen harjoittelu. Saan tehdä aika monipuolista hommaa ensi jakson aikana. Pääosin käyn mummojen luona tekemässä kotikäyntejä, joihin kuuluu ulkoilutusta, pesuissa avustamista, ruoanlaittoa, kaupassa käyntiä, siivousta... Onneksi aika moneen paikkaan mennään pareittain, niin ettei joudu ihan yksin olemaan ulalla jos ei tiedäkään mitä pitää tehdä. Tällä hetkellä eniten huolettaa se, että löydänkö oikeaan paikkaan ja mitä jos niitten mummojen kanssa ei synkkaakaan yhtään vaan koko jaksosta tulee ihan kamala.

Kotikäyntien lisäksi käyn avustamassa kuntosalilla aivoinfarktipotilaita ja ilmeisesti loppujaksosta pitää vetää siellä alku- ja loppuverryttelyt. Dementiakodilla olisi luvassa toimintatuokioiden vetämistä. Näitäkään ei onneksi ihan yksin tarvitse tehdä vaan siinä on aina joku muukin opiskelija häsläämässä. On myös pieni riski, että joudun tekemään jotain typeriä hommia kuten toimimaan koulun kahvion kassatätinä ja kökkimään kansliassa ja vastaamaan puheluihin. Aion kyllä taistella etten joutuisi tuollaisia hommia tekemään. Eihän ne liity kuntoutumiseen mitenkään, joten mielestäni on ihan ymmärrettävää kieltäytyä..... :D

Avartava jakso

Vaikka tämä kuntoutuksen jakso onkin ollut melkoisen tylsä, on se myös tuonut ihan uusia perspektiivejä maailmankatsomukseeni. :)

Meillä oli kurssi, jossa käsiteltiin erilaisia asiakkaita. Katsoimme videoita ihmisistä, jotka asuvat metrotunneleissa, köyhistä lapsiperheistä, perheväkivallasta, päihdeäideistä, maahanmuuttajista....Aina noiden videoiden jälkeen tuli sellainen tunne, että huh kun mulla onkin asiat hyvin. Ei pitäisi aina valittaa ihan turhasta, kun joillain asiat on todellakin huonommin kuin mulla. Helposti tulee ajateltua, että kaikki ihmiset on sellaisia perusjannuja, mutta maailmaan todellakin mahtuu yhtä jos toistakin ihmistä.

Käydessämme avustamassa kehitysvammaisten liikuntakerhossa pari kertaa, ihan hämmästyin siitä kehitysvammaisten iloisuudesta ja hyvästä hengestä, joka siellä kerhossa oli! Tuli mieleen, että joidenkin tavallisten tallaajien kannattaisi käydä edes kerran piipahtamassa jossain tuollaisessa kerhossa, jotta huomaisivat kuinka jotkut ihmiset ihan oikeasti ottavat ilon irti pienistä asioista eivätkä valita joka hemmetin asiasta. Oli jotain aivan upeaa, kun minullekin eräs kehitysvammainen mies tunnin jälkeen huikkasi, että: "Hei olet ihana!" Samoin yksi nainen tuli takaapäin halaamaan ja sanoi: "Minulla on tässä nyt elävä nainen!" Hymyilin ehkä koko loppupäivän.

Mielenterveyshäiriöistä tajusin sen, että sairastuminen niihin ei todellakaan katso ikää tai sukupuolta tai vaikkapa sosiaalista asemaa. Ihan kuka vain voi sairastua. Aika pelottavaa tavallaan, ja pari kertaa olenkin muka jo huomannut itsessäni sairastumisen merkkejä...:D Tajusin myös, ettei mielenterveyshäiriötä aina edes huomaa ulospäin. Sain jakson aikana tietää erään tuttuni kärsivän maanis-depressiivisyydestä enkä todellakaan olisi sitä huomannut jos hän ei olisi itse kertonut.

Huomenna on jakson ainoa tentti, josta tulee numero. Aiheena on fyysisen toimintakyvyn tukeminen, ehkä ainut aine joka on jaksanut edes jossain määrin kiinnostaa. Ylihuomenna alkaakin sitten kuntoutumisen harjoittelu, aika kivaa päästä taas kunnon hommiin. Harjoittelupaikastani lisää tällä viikolla...

Facebook

Viime päivinä kiertänyt facebookissa, en kopioinut sinne vaan tänne:

 

Jossain nyt hoitaja saa haukut, koska hän tuo lääkkeet vähän myöhässä. Samalla hänellä on hirveä pissahätä, koska hänellä ei ole ollut aikaa käydä vessassa, nälkä koska hänellä ei ole ollut aikaa pitää taukoa. Hän kaipaa perhettään samaan aikaan, kun pitää huolta sinun ...perheenjäsenestäsi. Sen hetken kun kestää lukea tätä, pelastaa hoitaja ihmisarvoa. Kopioi tämä, jos tunnet hoitajan/arvostat hoitajaa.

Lukio vs. amis

Mun piti tehdä tämä postaus jo viime keväänä, mutta kaipa se nytkin menee! Olen siis istunut 3 vuotta lukiossa ja tällä hetkellä vajaan vuoden amiksessa, joten näiden vuosien perusteella kirjoitan.

Viime aikoina olen huomannut muuttuneeni lukioajoista. Lukiossa tykkäsin vain istua tunneilla kuunnellen ja tehden muistiinpanoja. Kaikki ylimääräinen toiminta oli kamalaa, mutta onneksi sitä ei ollut paljon. Nyt amiksessa en malttaisi istua yhtäkään tuntia aloillani vaan mieluiten tekisin jotain käytännöllisiä juttuja. Tämä ilmiö on ilmaantunut tämän jakson aikana. Voipi johtua siitä, että kun harjoittelujaksoilla tulee tehtyä niin paljon käytännössä, että haluaisi sen saman jatkuvan sitten koulussakin. Käytännön juttuja rakastavat -> amikseen.

Minulle oli hieman hankalaa oppia amiksen kokeisiinvastaamistaktiikka (onkohan tuo edes mikään sana). Jos lukiossa oli kokeessa kysymyksenä sepelvaltimotaudin oireet, niin tietenkin aloitat vastaamisen kertomalla, mikä se sepelvaltimotauti on ja sen jälkeen niistä oireista. Jos amiksessa kirjoittaisi samalla lailla, saisi miinuspisteitä. Miksikö? Koska kysymyksessä käskettiin kirjoittaa vain sepelvaltimotaudin oireista, eikä kertoa mikä sepelvaltimotauti on. Jos kerrot mikä sepelvaltimotauti on, olet poikennut aiheesta ja saat miinusta. Ihan älytöntä mielestäni. (Tämä riippuu kyllä varmaan osittain opettajastakin.)

Lukiota pidetään usein paljon rankempana kuin amista. Juu, lukio oli rankkaa varsinkin silloin kun joka päivä oli lukuaineita vähintään kello 8-15. Yo-pohjaisena amiksessa olo ei ole kyllä sekään aina mitään herkkua, koska päivät ovat yleensä aivan yhtä pitkiä kuin lukiolaisillakin. Jaksojen rankkuus vaan vaihtelee, sillä esim. tässä jaksossa ei ole hirveästi mitään kotihommia ollut, tai jos onkin niin ne eivät ole olleet hirveän suuritöisiä. MUTTA: Viime kevään hoidon teoriajakso oli jotain aivan kaameaa. Jos olisit halunnut oppia kaiken opiskeltavista asioista, sinulla ei olisi ollut muuta elämää kuin koulu. Enkä tiedä olisiko silloinkaan onnistunut oppia kaikki mahdollinen lääkkeistä, hoitotoimenpiteistä yms. ja aikaa oli 6 viikkoa. Peruskoulupohjaisten opiskelu amiksessa on varmasti vähän leppoisampaa. Korjatkaa toki jos olen väärässä. :D

Lukiossa inhosininhosininhosin esitelmiä! Nyt amiksessa en pahemmin jännitä esitelmiä ollenkaan, ja toisinaan jopa pidän niiden pitämisestä, varsinkin jos aihe on kiinnostava. Amiksessa esitelmiä on ollut enemmän, eikä niitä ole kertaakaan tarvinnut pitää yksin, joten kokemuksen kautta olen oppinut esitelmöimään paremmin. Kun ryhmä on aina sama, ei uusia ihmisiäkään tarvitse jännittää vaan kuuntelijana ovat tutut ja turvalliset luokkalaiset. Ryhmän pysyvyys samana on myös asia, josta amiksessa tykkään. Kaverit säilyy eikä joka kurssilla ole miljoonaa uutta ihmistä. Sitten ehkä vähän ärsyttäisi jos oma ryhmä olisi vähemmän mukava, mutta meidän ryhmä on kyllä varsin kiva.

Loppuun vielä tärkein eroavaisuus lukion ja amiksen välillä: Lukio lihottaa ja amis laihduttaa, oikeasti! Itselläni oli lukiossa aina nälkä, joten söinkin sitten aika usein ja paljon :D (En ollut kuitenkaan lihava.) Amiksessa tulee jotenkin liikuttua enemmän ihan koulujaksojenkin aikana, joten ehkä sen ansiosta olen kokenut pienen laihtumisen ihmeen. Työharjoittelujaksoilla tulee sitten kyllä kahvitauoilla syötyä aika paljon kaikkea hyvää....

Ps. Tämä oli blogini 100. postaus, jeeeeee!

Long time no see

Koulussa sujuupi hyvin, ensi viikolla on ensimmäinen tentti: Huolenpitotyön toiminnot. Eipä niitä tenttejä tuon lisäksi olekaan kuin fyysisestä toimintakyvystä. Meinaa vähän tulla kehitysvammaiset ja mielenterveyskuntoutujat korvista ulos, mutta jaksoa on enää vajaa 2 viikkoa jäljellä joten enköhän sen loppuun kestä. Yksi päivä olimme pitämässä ryhmän kanssa vanhuksille jumppaa, oli tosi kivaa! En oikeasti olisi uskonut että toimintatuokioiden vetäminen vanhuksille voi olla noin mukavaa. Mummot oli niin hauskoja ja niiden kanssa puuhastelu sai taas muistamaan kuinka antoisaa tämä työ on. Se kun meinaa aina koulun penkillä istuessa unohtua.

Olen käynyt viime aikoina myös lapsenvahtihommissa tutussa perheessä, jossa olen jo pari kesää ollut töissä. On kivaa, kun tunnen ne lapset jo niin hyvin, samoin kuin niiden kaikki omituiset tavat yms. :D Esim. he eivät ikinä syö tavallista puikkojäätelöä suoraan siitä puikosta, vaan se jäätelö pitää pilkkoa lautaselle. Joo, ajattelin että kaikkia kiinnostaa. Tietäisin myös varmaan unissanikin, mistä niiden talosta löytyy mitäkin jne. Kaikki naapuritkin tietää mut ja tervehtii aina jos satun heitä siellä näkemään.

Niin joo, koulutusohjelmiinkin tuli haettua...Hakupapereihin päätyi 1. Sairaanhoito ja huolenpito 2. Vanhustyö 3. Suu- ja hammashoito. On se kumma, kuinka kavereiden innostus jotain tiettyä koulutusohjelmaa kohtaan meinaa väkisinkin tarttua itseenkin, vaikka ihan opiskelujen alkuvaiheessa en tod. edes mielessäni harkinnut esimerkiksi tuota hammashoitoa! Meinasin laittaa hakupapereihin myös ensihoidon, koska siihenkin löytyy kaveripiirissä kiinnostusta, mutta ehkä en ole aivan ensihoitotyyppiä...

Ennen lomaa

Huomenna alkaa syysloma, jee! Tällä viikolla saimme käsiimme koulutusohjelmahakupaperit, jotka pitäisi palauttaa syysloman jälkeen. En tosiaankaan tiedä mitä koulutusohjelmia olen siihen lappuseen sairaanhoidon lisäksi laittamassa. Ei kiinnosta mikään muu kuin sairaanhoito! Yyh ahdistavaa. Sitten vasta ahdistaakin jos en oikeasti pääse tuohon sairaanhoitoon ja huolenpitoon.

Saimme myös tietää ensi jakson harjoittelupaikat. Pääsin harjoitteluun koulumme yhteen juttuun, jossa saa siis seikkailla vähän ympäri kaupunkia tekemässä sitä ja tätä. Kerron sitten tarkemmin kunhan tiedän itsekin jotain lisää. :D Olen kuitenkin hyvin innoissani, koska näyttö kestää tuolla vain 2-4 tuntia ja se tehdään pareittain. Tuo helpottaa jo PALJON.

Kivaa lomaa ja klikkaahan isommaksi! :))

Kun olen...

OHJAAJA (siis esim. jollekin opiskelijalle)

Annan palautetta säännöllisesti, erityisesti aina silloin kun opiskelija on hyvä jossain (hyvä palaute nostaa motivaatiota kun tietää että osaa edes jotain...), mutta tietysti myös silloin kun jossain on parannettavaa. Vaikka opiskelija ei välttämättä olisikaan kovin kiinnostunut palautteen saamisesta, se tulee auttamaan häntä hurjasti. Annan opiskelijan harjoitella mahdollisimman paljon erilaisia juttuja, enkä aina tee itse koska luultavasti opiskelija tarvitsee minua enemmän harjoitusta. Pitää myös keskustella paljon opiskelijan tuntemuksista harjoittelua kohtaan!

VANHUS
Muistan olla kiltti nuorille hoitajaopiskelijoille ja sanoa heille kuinka mukavia he ovat ja kerron myös kaikkia muita kohteliaisuuksia. :)) En halua olla mikään valittaja-mummo, vaan sellainen herttainen jota kaikki aina haluavat tulla hoitamaan.

Oli pakko tehdä tämmöinen, jotta muistan sitten vanhempana ja viisaampana kuinka kannattaa toimia. ;D
Tuosta ohjaaja-jutusta vielä... Jos vertaan päiväkoti-ohjaajaani ja palvelukoti-ohjaajaani, niin päiväkoti-ohjaaja oli parempi, vaikkei meillä varsinaisesti synkannut enkä tuntenut oloani mitenkään kotoisaksi hänen seurassaan. MUTTA: Hän antoi kunnolla palautetta ja hän antoi tehdä minun kaikkea itse! Esim. pitää satuhetkiä ja auttaa lasta askartelujutuissa. Palvelukoti-ohjaaja oli minua vain 6v. vanhempi joten hän ymmärsi meidän nuorten maailmaa (puhuttiin mm. eräästä komeasta talonmiehestä..heh), kun ei ollut todellakaan montaa vuotta siitä kun hän oli valmistunut lähihoitajaksi. MUTTA: Ärsytti se kun palautetta ei oikein saanut, niin hyvää kuin huonoakaan vaan vasta arviointikeskustelussa tuli oikeastaan melkein kaikki esiin. Joo tiedän, olisi ehkä kannattanut enemmän itse pyytää sitä palautetta ja ehkäpä myös antaa sitä hänelle, mutta joo enpä antanut ja sitä tässä nyt voivottelenkin. Damn. Hän ei myöskään kertaakaan antanut minun pistää esim. peräruisketta vaan jotenkin se aina meni niin että hän laittoi sen! Peräruiskeet laitoin aina muiden hoitajien kanssa työskennellessäni. Juu...ei muuta :D

Kuluneen viikon puuhia

Tällä viikolla on tullut mm...

...huristeltua pyörätuoleilla. Meillä oli pyörätuoliliikuntaa, ja tanssittiinkin pyörätuolien kanssa esim. valssia. Olisi todella mielenkiintoista yrittää selvitä vaikkapa kauppareissusta pyörätuolin kanssa! Voisi olla aika jännä kokemus. Kuulemma heti kun ihminen istuu pyörätuolissa, häntä aletaan pitää vammaisena, joka ei tajua mistään mitään. Olisi ihan kiva itsekin kokea tuollainen kohtelu, jotta voisi sitten itse kohdella pyörätuolissa istuvia ihan järkevinä ihmisinä kun tietää miltä se tuntuu.

...ohjattua näkövammaisia tanssissa. Se koko tanssiohjaus oli kyllä ihan hanurista, koska meitä ohjaajia oli 4 kertaa enemmän kuin ohjattavia. Jokaiselle olisi pitänyt riittää oma ohjattava, jotta siitä jutusta olisi ollut edes vähän enemmän hyötyä.

...kokkailtua kuitupitoista ruokaa kotsan tunneilla. Huhhuh kun siitä tulikin täyteen... Meidän menuumme kuului kinkkukiusaus, porkkanaraaste, juustopatonki, marjarahka ja banaanikääretorttu. Ja kaikki tosiaan syötiin puolen tunnin sisällä. (Tai no ei tuota kääretorttua kuitenkaan ihan kokonaan vedetty.)

...harjoiteltua potilaan siirtoja sängystä toiseen ja ylös ja alas ja kyljeltä toiselle. Tunnin aiheena oli siis ergonomia, mutta sanoisin että oli aika turha tunti koska olemme sentään kaikki tulleet juuri hoidon kentältä, jossa nuo jutut tuli kyllä enemmän kuin tutuiksi.


Tiistaina alkaa koulutusohjelmahaku. Tiedän vain että sairaanhoito ja huolenpito pääsee ensimmäiselle hakusijalle, mutta mistään muusta en sitten tiedäkään mitään.

...

Joo moi mulla ei ole yhtään mitään asiaa, koska koulu rullaa samaa tahtia kuin aina ennenkin. Nyt mielessä pyörii vain se, että syyslomaan on enää kaksi viikkoa ja loman jälkeen elämäni ainakin koulun osalta tulee helpottamaan, koska koulumatkani lyhenevät n. 14km. Aaaaah, odotan oikeasti syyslomaa niin paljon etten pysy kohta enää pöksyissäni.

Ennen lomaa pitäisi selvitä parista kehitysvammaisten ohjaustuokiosta (tällä hetkellä olen vakaasti sitä mieltä, etteivät kehitysvammaiset kiinnosta mua siinä määrin että jaksaisin perusteellisesti keskittyä heidän kuntouttamiseensa..odotan vain ensi vuotta kun alkaa koulutusohjelmat. Kuntoutuksen harjoittelustakin pitäisi jotenkin selvitä ennen sitä, huohhh.), parista esitelmästä, muutamasta palautettavasta tehtävästä jne.

Hommia

Koulussa on istuttu nyt 3 päivää ja hommia on tullut ihan riittämiin jo nyt. Huhheijaa vaan. Tässä jaksossa opiskelen psyyk. fyys. ja sos. toimintakyvyn tukemista, kuntoutuksen tukemista, kotitaloutta ja huolenpitoa. Voin nyt rehellisesti sanoa, ettei kiinnosta läheskään siinä määrin mitä aiemmat jaksot. Meillä tulee olemaan aika paljon kaikkia vierailuja esim. vanhusten päiväkeskuksiin vetämään jotain toimintaa, ja erilailla vammaisten ihmisten liikuntakerhoihissa avustamishommia. Haluaisin tietää ensi jakson harjoittelupaikan. Siellä pitää laatia kuntoutussuunnitelma, yhh. Ja minä vielä joskus halusin fysioterapeutiksi!

Kouluuuun

Tänään oli viimeinen päivä harjoittelua palvelukodissa jajaja olihan se aika haikeaa lähteä sieltä. Hyvästelin jokaisen asukkaan yksitellen ja oli ihan kamalaa kun pari asukkia alkoi itkemään, buhuu. Lupasin mennä käymään siellä vielä joskus, saapi nähdä kuinka moni asukas sitten enää muistaakaan minua. :DD

Selvisin myös hengissä arviointikeskustelusta, hyi hyi hyi. Ei sitten vielä saatukaan mitään kokonaisnumeroa, koska ensi jakson joku osa liitetään tuohon arviointiin. Tässä vaiheessa neljä osa-aluetta on H2-tasoa ja kaksi T1... En ehkä ole mikään synnynnäinen hoitaja, mutta intohimo tuohon työhön ainakin on kova. :>

Huomenna sitten kouluun. Vuorossa kuntoutumisen tukemisen jakso. Lukujärjestys ei näytä hirveän kivalta, lyhin päivä 8-15. On se ihan kiva palata taas kouluun.

Näyttö ohi

Näyttö on nyt onnellisesti (?) ohi. En jaksanut tulla tänne mitään siitä vinkumaan kun olisin hermostunut vain enemmän. Eipä se loppuen lopuksi kovin paha juttu ollutkaan se koko näyttö. Plussaa tuli varmasti ainakin siitä että kävin ulkoiluttamassa toisen näyttöpotilaani, heittelin muutaman potilaan kanssa palloa, muistin laittaa oikeaan aikaan silmätipat toiselle näyttöpotilaalleni (yleensä kaikki aina unohtavat tipat ja ne laitetaan tavallisimmin pari tuntia myöhässä), reseptin ohjaamisen osasin täydellisesti yms. :) En kylläkään usko että saan kolmosta tuosta, mutta ihan hyvillä mielin tyydyn kakkoseenkin. Kuitenkin saan ykkösen haha. Mutta toisaalta, mitä väliä silläkään olisi vaikka tulisikin vain ykkönen? Mihin se tässä elämässäni vaikuttaa? Tänäänkin ajattelin, että ihan se ja sama mitä sieltä tulee, mulla on ollut tuolla huippukivaa ja nytkin on ihan naamalihakset kipeänä kun olen hymyillyt niin paljon. Noh, tuomio tulee ensi viikolla.

Päivät käy niin vähiin tuolla harjoittelussa! Juuri kun on jotain alkanut tajuamaan niin heti pitää lähteä. Plaah. Ennen tuota harjoittelua ajattelin, etten missään nimessä suuntaudu vanhustyöhön vaan se sairaanhoito ja huolenpito on ainut mihin haluan suuntautua. Nyt on kummallista sanoa näin, mutta ei se vanhustyökään ole mikään paha vaihtoehto! :D Ei ole enää kauankaan kun meidän pitää hakea koulutusohjelmiin, ja taidanpa jopa tehdä niin, että hakupapereihin menee 1. Sairaanhoito ja huolenpito 2. Vanhustyö 3. ??? Kuntoutuksen tukeminen???

Ha-ha-hakusanat

Aika mukava tuo bloggerin tilastot-välilehti. Tässäpä hieman "parhaimpia" hakusanoja joilla tänne blogiin on eksytty:

kouluahdistus
-Juu, olet oikeassa paikassa. (No ei oikeesti)
loogisia päättelytehtäviä
-Siinä taitaa olla päättelyä kerrakseen kun yrittää saada teksteistäni selvää!
loogisia päättelytehtäviä amk
-En oo amkissa (buhuu). Jos oisin niin lätkäisisin tähän sulle semmoset päättelytehtävät ettet ois moisia ennen nähnytkään!
looginen päättely tehtäviä yläaste
-Jaa sä kaipaatkin vähän helpompia tehtäviä...
allekkainlaskut
-Hei ei tää oo mikään matikkablogi!
hassu kuva potilas
-Hehheh, niitähän täältä löytyy :D
hyvät työkengät lähihoitajalle
-Yhet hyvät on ainakin punaiset crocksit, joita jo 3 asukasta 14:sta on kehunut hienoiksi :D Joten jos haluat potilaita miellyttää niin valitse punaiset crocksit ;)
lähihoitajan näyttösuunnitelman teko ohjeita
-Heiiii joku muukin on tuskastellut näyttösuunnitelman kanssa
onko kukaan tehnyt vanhustyön näyttösuunnitelma
-Kyllä varmasti joku tässä universumissa :)
lonkkavaivaisen portaiden nousu
-Voipi olla hankalaa

Yössä

Elämäni ensimmäinen yövuoro on nyt selätetty. Eikä edes väsyttänyt pahasti, mikä kyllä johtui varmasti siitä, että kaikki oli ihan uutta ja tekemistäkin oli ihan riittämiin joten en ehtinyt väsyä.

Tuli vähän siivottua, valmisteltua seuraavan päivän ruokaa, jaettua lääkkeitä, otettua pissanäyte (potilaalta), katseltua bb:tä....Puoli kolmen aikaan koettiin kauhun hetkiä, kun luultiin että joku on murtautumassa sisälle. Onneksi asialla olivatkin "vain" eksyneet ambulanssimiehet. Meinasi kyllä sydän pompata pois rinnasta kun joku alkaa pilkkopimeässä keskellä yötä hakata rystysillä ikkunaa. Hei haloo te kaikki ambulanssisedät, yöllä ei saa käyttäytyä tuollai!

Autokoulussa?

Tunne on vähän samanlainen kuin autokoulun viimeisillä ajotunneilla. Kohta sitä pitäisi lähteä ihan omatoimisesti yksin liikenteen sekaan ajelemaan. Ensimmäisillä ajotunneilla ajo-ope sanoi, että: "Näin alussa minä aina kerron kun sinun pitää vaihtaa vaihdetta, mutta pikku hiljaa sinä alat itse huomaamaan milloin sitä vaihdetta kannattaa vaihtaa ja se ajaminen alkaa muuttua omatoimisemmaksi ja itsevarmemmaksi."

Mulle on nyt käynyt noin tuolla harjottelussa. :D Harjoittelun aluksi aina vain seisoa törötin paikoillani ja odotin, että joku sanoo mulle mitä voin seuraavaksi tehdä. Nyt olen huomannut alkavani itse omatoimisesti aina tehdä kaikkea. Esim. tylsyyden iskiessä olen alkanut kattamaan pöytiä, tyhjentämään tiskikonetta jne, tai jos ohjaaja on sanonut että kohta mennään nostamaan Pertti ylös sängystä, olen saattanut ilman mitään lisäkäskytyksiä mennä jo laittamaan Pertille kenkiä jalkaan ja ihan vain juttelemaan kaikkea mukavaa. Joo, huimia nämä mun omatoimisuuden saavutukset. Mulle nää on hurjia saavutuksia koska en todellakaan ole mikään maailman omatoimisin opiskelija. :D Ohjaajanikin sanoi että omatoimisuuteni on lisääntynyt hurjasti tän harjoittelun myötä. Enää en vain jaksa seistä paikoillani ja odottaa lisäohjeistusta, koska osaan kuitenkin tehdä tuolla jo niin paljon juttuja niin en kestä itsekään jos vaan nynnyilen siellä. Haha.

Kuva

PS. Näyttösuunnitelma on valmis. Lähetin sen äsken opelle, saa nähdä tuleeko bumerangina takasin, haha.

Näyttösuunnitelma sucks

Yyyyyh näyttösuunnitelman väkertäminen on yksi maailman hirveimmistä puuhista. Heräsin tänään yhdeksältä kirjoittamaan sitä, jotta saisin tehtyä sitä mahdollisimman pitkälle ennen tämän päivän iltavuoroa, viikonloppua ja neljän päivän vapaita. En ole edistynyt paljon yhtään, koska löydän itseni jatkuvasti facebookista, lukemasta blogeja tai tekemästä jotain muuta yhtä fiksua. Nyt päätin sitten tulla valittamaan tännekin tuosta hirveydestä. Näyttö on melkein viikon päästä, ugh. Eilen kyllä tuntui harjoittelussa siltä, ettei se olisi mitenkään hirmu vaikeaa olla tuolla oikeasti töissä.

Röh-piikki

Hieman asiaa sikapiikistä. Mun mielestä on aika törkeetä, että viime syksynä ihmisille kiven kovaa vakuutettiin sen rokotuksen olevan turvallinen, vaikkei sitä oltu ees kunnolla ehditty testaamaan. Ja ne testaukset oli tehty pääosin aikuisilla, niin mites ne lapset jotka joutuu nyt lopun elämäänsä kärsimään narkolepsiasta? Se vaikuttaa niiden ammatinvalintaan yms. ja voiko ne saada ees ajokorttia? Oon ihan varma, että mä sain tosta rokotteesta jonkun narkolepsian esiasteen, koska tuntuu että oon aina väsyny. Sillon sen rokotteen jälkeenkin olin muutaman päivän ihan muissa maailmoissa kun väsytti niin hirmusti. Eli joo, nyt kun olen jo lähes valmis lähihoitaja, voin tehdä itselleni tällaisia diagnooseja. Loppuelämäni vietänkin sitten väsyneenä, kiitos sikapiikin.

Huomaa ehkä tän tekstin laadusta, että vapaa viikonloppu tulee tarpeeseen. Mua kyllä oikeesti kiinnostaa tuo rokotushommeli: Jos ympäri maailmaa (?) on ihmisiin pistetty tuota samaa ainetta, niin miksi vain Suomessa ja Ruotsissa lapset on yhtäkkiä alkaneet sairastua narkolepsiaan? Joku on mennyt pieleen ja pahasti. Ehkäpä meillä täällä pohjolassa on vaan tosi erikoiset geenit. Tai mitäs jos Suomeen ja Ruotsiin onkin toimitettu joku väärennös tosta rokotteesta? Hmmmm!

Herkkupäivä

Eilen oli harjoittelussa varsinainen karkkipäivä. Ensimmäisen työtunnin aikana onnistuin hamstraamaan 3 Marianne-karkkia, kaikki eri ihmisiltä! Myöhemmin sain vielä Omar-namun eräältä papalta. Näytin varmasti niin karkinhimoiselta, että mummot ja papat päättivät poistaa typerän 'aah haluan jotain hyvää'- ilmeen kasvoiltani. Hmm, miksi kirjoitan tästä tänne blogiin? Olenkos muuten jo maininnut, että harjoittelupaikassani tehdään kaikki ruuat itse? Mums mums, kaikki herkut ja muut ruoat ovat niin herkullisia, että pelkään oikeasti lihovani tuolla. (Oikeasti olen kyllä hieman laihtunut) Kääretorttua, suklaapiirakkaa, uuniomenia....mmm.

Nyt olen jo päässyt tekemään asioita ihan yksinkin tuolla, kuten iltapesuja yms. Enää ei tarvitse koko ajan miettiä kuumeisesti että mitäs nyt pestään ja missä järjestyksessä yms., vaan ne alkavat pikkuhiljaa tulla ihan luonnostaan. Okei, yksi päivä olin jo laittanut yhden papan sänkyyn kunnes muistin, että voi video, unohdin pestä hampaat. Lucky me, kyseessä oli pappa jolla ei ollut hampaita. (Tekohampaat olivat tippuneet järveen.) Lääkkeitten jakamista olen myös päässyt harjoittelemaan, tykkään tosi paljon kaikista lääkejutuista. Eilen tein selvitystä kahden näyttöpotilaani lääkityksestä ja etsin aivan hurmiossa Pharmaca Fennicasta heidän käyttämiensä lääkkeiden haittavaikutuksia. Kyllä musta vielä hoitaja tulee. Näyttö jo kahden viikon päästä, uulala.

Jee vai möö?

Haha mulla vaihtelee fiilikset tuota harkkapaikkaa koskien kyllä vähän joka päivä! Viime viikolla lähdin parina päivänä harjoittelusta melkeinpä ilmassa leijuen ja aloin saman tien odottaa seuraavaa päivää että pääsisin taas sinne. Viikonloppuna olin jotenkin tosi väsynyt ja tuntui etten osannut tehdä mitään...ja jos tein, niin sekin meni ihan väärin. Yääh.

Välillä ahdistaa se, kun ei tiedä miten opiskelijana pitäisi siellä toimia. Juu, olen oppijan asemassa siellä, mutta silti on välillä tyhmä olo kun ei tiedä yhtään mitä pitäisi tehdä. Viikonloppuisin kun hoitohenkilökunnan pitää itse tehdä ruoka, niin se koko ruuanlaittohärdelli on ihan sekavaa enkä jotenkin tiedä yhtään mitä pitäisi tehdä. Okei, mua ei arvioida ruuanlaittotaitojen tai minkään muun kuin niiden hoitohommien mukaan, mutta silti tuntuu tyhmältä vain seistä ja miettiä että joo, mitähän sitten.... Kyselen siellä sitten ihan tyhmiä yms. jotta saan aikani kulumaan. :D

Tuntuu ihan no-lifelta tämä elämä nyt kun on 8 päivän aikana ollut 1 vapaapäivä. Vuorotyö on siitä ihan mukavaa, että tulee hieman vaihtelua päiviin, mutta kyllä se taitaa veronsa ottaa erityisesti tällaiselta kokemattomalta opiskelijalta. :D Nyt on jo helpompaa, kun asukkaita on alkanut tuntemaan ja kaikenlaiset perushoitojutut ovat jo vähän tulleet tutuiksi. Koko ajan pitää kuitenkin olla ajatukset mukana, että mitä seuraavaksi tehdään. Tänään on ollut vähän möö-päivä, en ole jaksanut oikein jutella kunnolla kenellekään eikä muutenkaan ole aivot ihan täydessä terässä.

Opettajakin kävi muuten yksi päivä vierailulla...Aika tiukan open tulin saaneeksi, mutta yää en jaksa ajatella sitä nyt. Typerä näyttökin vaan lähestyy ja lähestyy, nyt on jo 1/3 harjottelusta ohi. :O Olen jo valinnut kaksi näyttöpotilastani, nyt pitäisi vain pian jaksaa alkaa väsätä potilasprofiileja ja itse näyttösuunnitelmaa, voi kiva kiva kiva kun olen innoissani.

Saavutukset

Parin päivän aikana olen kokenut hurjia uusia juttuja. :D

1. Parran ajaminen. Okei, olin kyllä tehnyt sen kerran aikaisemminkin, mutten kertaakaan sellaisella sähkökäyttöisellä koneella. Tuli papalle siloinen poski.
2. Astmalääkkeen antaminen. Suihkaus vain ja henki kulkee taas!
3. Pelastuslakanan käyttö. Tuli huomattua että on tosi tärkeää, että lakana on laitettu oikein. Minutkin pelastettiin sängystä pelastuslakanan avulla ja oli kyllä hurjaa touhua. :D
4. MRSA-potilaan huoneen siivoaminen. Eipä se hirveästi eronnut normaalista siivouksesta... mut hei daa, sentään mrsa.
5. Peräruiskeen antaminen. Haha uskokaa tai älkää, mutta se oli tosi kivaa.
6. Tukisukkien laittaminen. Inhoan niiden sukkien käsittelyä kun ne on niin jähmeät, mutta nyt osaan ainakin yhden tyylin niiden laittamiseen.

"Hyvää yötä, kiltti tyttö"

Harjoittelua palvelukodissa on nyt takana kolme iltavuoroa...Kolmantena päivänä alkoi jo tuntua siltä, että ehkei tämä niin kamala paikka olekaan. :D Vähän on tavallaan ollut vaikeaa, kun ei vielä tunne kaikkia asukkaita eikä ole tiennyt, että esim. kenellä toimii pää ja kenellä ei, kenellä on tekohampaat ja kuka pystyy kävelemään ja suoriutumaan itsenäisesti pesuista yms. Minulla kun ei ole hirveästi vanhuksista kokemusta, niin se vanhoille puhuminenkin on tavallaan ihan uusi juttu...

Harjoittelupaikkani on hyvin kodinomainen paikka, asukkailla on omat huoneet jotka he ovat saaneet sisustaa omilla tavaroillaan ja saavat myös olla omissa vaatteissaan. Asukkaita ei pakoteta syömään jos ei ole nälkä (paitsi tietenkin jossain vaiheessa on ehkä syytä alkaa huolestua jos ei ruoka maistu :D), ja esim. iltapalaa saa hajautetusti klo 17-20, eli ruoka-ajat eivät ole kovinkaan täsmällisiä. Ruokaa saa kun on nälkä. Asukkaita on tällä hetkellä 13, suurin osa on kahden avustettavia. Asukkaat elävät ihan niin kuin omassa kodissaan. Kaikenlaista päiväohjelmaa on, ja sauna lämmitetään kahdesti viikossa. Hoitajilla ei ole työasuja vaan ovat ihan omissa vaatteissaan. Jääkaapista saan minäkin syödä ruokaa aina kun tulee nälkä. :D

Mielestäni tuo ei ehkä kuitenkaan ole paras mahdollinen harjoittelupaikka, lääkkeet jaetaan nimittäin kerran kahdessa viikossa (yöhoitaja jakaa =en tiedä pääsenkö ikinä lääkkeitä jakamaan), lääkelaskuja ei tarvitse melkeinpä mihinkään eikä asukkaille tarvitse tehdä kovinkaan paljon minkäänlaisia "toimenpiteitä". Olen päässyt kolmen päivän aikana jopa mittaamaan kuumeen ja laittamaan silmätippoja. Ja seuraamaan cystofixin huuhtelua. Tai sitten kaikki operaatiot tehdään aamuvuorossa, jossa en ole vielä ollut. Täysin vuodepotilaitakaan ei ole yhtään.

Työtoverit ovat varsin mukavia, ja ohjaajanikin on about 1000 kertaa kivempi kuin mitä päiväkotiohjaajani oli. Asukkaiden persoonasta alkaa pikku hiljaa paljastua sellaisia kivoja pikku juttuja. Yksi pappa puhuu aina uimisesta, yksi mummo aina ihastelee hiuksiani tai korviksiani ja yksi mummo on selvästi todella todella huumorintajuinen vaikkei siltä ihan ensisilmäyksellä vaikutakaan. On se vaan jännää. Illalla on mukava toivotella kaikille hyvää yötä, ja ehkä parasta tässä työssä onkin se potilaiden antama palaute, kun he sanovat takaisin hyvät yöt ja kiittävät hyvästä hoidosta. :)

Kentälle mars

Olen valmistautunut huomenna alkavaan harjoittelujaksoon...

• Ostamalla uudet työkengät= punaiset crocksit.
• Leikkaamalla vaivalla kasvattamani kesäkynnet lyhyiksi, etten vaan raavi niitä mummoja :|
• Kuunnellen tänään hyvin tarkkaavaisena ja väsyneenä 2h jaarittelua työssäoppimisjutuista.
• Hommannut kaikki lippuset ja lappuset (=aterialaskutuslaput, työvuorotaulukot, koulutussopimukset, näyttösuunnitelmat jne.), joita luultavasti tulen tarvitsemaan.

Yksi juttu, johon en ollut varautunut, on se ettei harjoittelupaikassani ole työasuja, vaan sinne pitää mennä omissa vaatteissa. Toivottavasti ei ole kovin sottaista puuhaa mitä joutuu (tai siis pääsee) tekemään. Kirjoittelen harkkapaikastani eli vanhusten palvelukodista sitten enemmän, kun olen vähän tutustunut siihen ihan livenä. Huomenna alkaa harjoittelu iltavuorolla, huijuijuiiiii.

1vee

Tässä kuussa blogini täyttää 1 vuotta, joten sen kunniaksi päätin tekaista uuden bannerin. Mitäs tykkäätte? Saako jäädä vai painanko deleteä?

PS. Kiitokset kaikille lukijoille, että jaksatte lueskella juttujani! :)

Kouluahdistus

Voi nyyh, koulu alkaa viikon päästä! Koko kesän olen melko hyvin onnistunut olemaan ajattelematta koulua, mutta eilen se vihdoin iski tajuntaan että jee, ensi viikolla alkaa muuten harjoittelu! Kun ensin alkukesän raatoi niska limassa töitä ja sai siitä palkkaa, niin nyt vähän ehkä ärsyttää mennä ilmaistyöläiseksi vanhusten palvelukotiin.

Olin tuossa töiden loputtua täynnä itseluottamusta, koska oikeasti selvisin hyvin niiden lasten kanssa vaikka välillä työpäiväni olivatkin jopa 11h. Leireilläkin olin niitä vanhimpia ohjaajia ja leirit olivat tosi onnistuneita kaikki! Kellekään lapselle ei mitään sattunut vaikka olin lääkevastaavanakin (:DD) ja olin ihan hämmästynyt kuinka pomotin niitä lapsia siellä ihan onnessani. Olen nimittäin aina ajatellut, että tykkään enemmän kun joku sanoo mulle, mitä pitää tehdä. Mutta se olikin aika hauskaa määräillä niitä kauhukakaroita ja kertoa mitä he eivät saa tehdä! Hahaa.

Nyt tuo kesätöistä hankittu itsevarmuus meinaa kadota jonnekin. Mietin koko ajan, että pitääkö mun oikeasti osata vielä ne kaikki jutut joita keväällä opiskelin?? Pelkään myös sitä, että alan puhua niille vanhoille ihmisille samalla tavalla kuin lapsille: "Noniin, lähdetäänpäs sitten kaikki ulos. Mattikin laittaa lippiksen päähän ettei vain tule auringonpistosta. Ja Liisa käy pissalla ettei sitten ulkoa tarvitse tulla sisälle vessaan." Inhoan myös sitä, että uusissa paikoissa on aina ihan hirveän pihalla ne ensimmäiset päivät. Onneksi samaan paikkaan on tulossa yksi toinenkin luokkalaisemme, joten en ole ihan yksin siellä.

Tiedän, että 10.8. klo 9 meillä on kenttäinfo koululla ja sitten 11.8. alkaa harjoittelu. Kaverini sanoi, että kuulemma ne opet soittaa sinne harkkapaikkaan ja sopii, moneenko menemme ekana päivänä. Toisaalta olisi itsekin ihan kiva soittaa sinne tai mennä käymään, jotta tietäisi edes vähän mihin pitää varautua. Ja jos opet kerran soittaa, niin riittääkö että minä vain marssin sitten kyseisenä päivänä ja aikana sinne ja sanon että terppa, tulin harjoitteluun! Odottelisin vähän niin kuin lisätietoa näistä jutuista...mulla ei siis ole mitään tietoja koskien sitä harkkapaikkaani, edes puhelinnumeroa.

No, ehkä ne asiat tästä selkenee. On se tavallaan ihan kiva kouluun mennä ja nähdä taas koulukamuja. :) Ja se, että moniko on jättänyt leikin kesken. :D

Verta

Kuva

Olen jo pitkään halunnut luovuttaa verta. Aina kun kuulen radiosta verenluovutus-mainoksen, haluan suunnata luovuttamaan. Tällä hetkellä verenluovutusaikeeni estää ainakin alle 4kk sitten otettu lävistys sekä parhaillaan oleva allergiakausi. Täällä voi testata, sopiiko itse luovuttajaksi.

Muistan verenluovutusaikeeni aina, kun kuljen veripalvelun ohi. Eilen katselin, kuinka veripalvelun viereisellä nurmikolla istui mies ja hänen vieressään veripalvelun työntekijä. Näytti siltä, että tyyppi oli käynyt verta luovuttamassa ja oli alkanut heikottamaan. En itse pelkää verta, mutta pelkään sitä, kun toisinaan kuulee annettavan vihjeitä miten pitää toimia jos alkaa heikottaa veren näkeminen. Sitten alan verta nähdessäni pelkäämään sitä, että minua alkaa huipata ja joskushan kun oikein ajattelee että "apua, mitäs jos kohta alkaa pyörryttää", niin sitten muuten alkaakin pyörryttää! :D (kukaan ei tajunnut...) Näin kävi mm. silloin, kun lukion bilsan ryhmän kanssa kävimme vierailulla veripalvelussa. Aluksi meni hyvin, mutta sitten kun jotain luokkalaista alkoi heikottaa, tuli itsellekin sellainen ahdistunut olo, ja tuntui ettei halua katsoa sitä verta enää. Eli kaikki ne verestä varoittelut aiheuttavat minulle sitä huonoa oloa, ja jos kaikki suhtautuisivat siihen iloisesti, ei mitään ongelmaa olisi.

Lupaan nyt itselleni mennä luovuttamaan verta heti kun vain pystyn. Kautta kiven ja kannon. Ja jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön.

Riiviöt

Enää 3 päivää töitä jäljellä!!! Jess jess jess. Nyt alkaa nimittäin ottamaan lapset jo sen verran päähän että tauko niistä tekee varmasti terää! On tässä tainnut 37 viimeisen päivän aikana olla huimat 2 päivää, jolloin en ole puhunut sanaakaan yhdellekään lapselle. Viime viikko oli järkyttävä kiukutteluviikko niin hoitolasten (tai no, toisen niistä) kuin hoitajankin osalta. Toinen hoitolapsista ei uskonut yhtään mitään ja aloitti kiukuttelun ja valittamisen sillä samalla sekunnilla kun vain sängystä ylös pääsi. Tämä viikko on näiden parin päivän osalta ollut helpompi, mutta kyllä se kiukuttelu vielä ehtii tulla kuvioihin.

Kaikkia kiinnostaa varmasti tuon kauhukakaran tempaukset, joten esimerkkinä mm. minun laukkuni purkaminen keskelle eteisen lattiaa, autoni avaimien varastaminen, haukkuminen+nimittely (sekä minua että lapsen kavereita kohtaan), kiroilu (jonka ansiosta lupaamani leivontatuokio oli pakko perua) ja erityisesti syömisen yhteydessä kiukuttelu ja uhkailut mennä naapuriin syömään yms. Meinasi oikeasti hermot mennä ja pariin otteeseen kyllä menikin. :D Kävimme hieman keskusteluja siitä, kuka määrää ja kuka tottelee. Tyyliin ainut mukava yhteinen tekemisemme oli toistemme hiusten laittaminen...Nyt siis kuitenkin enää 3 päivää jäljellä ja enköhän niistä hengissä selviä, alkuviikko ainakin lupaa hyvää.

Leirinohjaaja-hommat on nyt onnellisesti ohi, ja juuri nyt tajusin että työtodistuskin olisi ehkä kiva saada. Toimin kahdella leirillä lääkevastaavana, mikä oli aika kivaa. Viimeisin leiri oli kunnon verileiri, ties kuinka monelta lapselta tuli verta nenästä ja varmaan puolilta leiriläisistä jostain muualta. Yksi lapsi kärsi myös rytmihäiriöistä, yhden jalkoja piti rasvata iltaisin ja diabeetikkokin tosiaan löytyi joukosta ekalla leirillä...joten pääsin kyllä tätä hoitsupuoltanikin toteuttamaan.

Nyt odottelen siis innolla perjantaita jolloin alkaa loma! Alkoi kyllä jo salakavalasti mieleen hiipiä sekin karu tosiasia, että kuukauden päästä on jo työssäoppiminen täydessä vauhdissa eli koulu siis kutsuu. En oo edes ehtinyt tajuta, että nyt on "loma". Justhan se koulu vasta loppui. Torstaina tapaan koulukavereita ekaa kertaa koko kesänä, nice.

Job job job

Töitä riittää aina vain... Juhannuksena sain viettää ruhtinaalliset kolme vapaapäivää ja nyt sitten ollaan töissä taas 12 päivää putkeen. Lapset on toisinaan suloisia ja toisinaan kamalia kauhukakaroita. Olen nyt yrittänyt ottaa töissä "rennosti", etten nipottaisi turhia tai pistäisi liian tiukkoja rajoja lapsukaisille. Tykkään vain enemmän siitä, että asiat tehdään just eikä melkein. Huomaan aina loppuviikosta ärsyyntyväni niistä lapsista aina vain enemmän. :D Eli musta ei ole tulossa lastenhoitajaa... mutta lastensairaanhoitaja EHKÄ.

Lapsissa mua ärsyttää se kaikki kitinä ja valitus ja se, kun niitä pitää hoputtaa ja houkutella tekemään kaikkea. Hoitolapseni 6v. valittaa melkein joka päivä jok'ikisestä asiasta, kun taas hoitolapsi 3v. on useimmiten kuin mikäkin päivänsäde ja vaikka välillä itse kauhistelen mm. hänen rajuja kaatumisiaan, hän vain pomppaa ylös ja hihkaisee: "Ei sattunu!" Jos hoitolapsi 6v. sanoo joku päivä tuolla lailla, revin pelihousuni.

Leirinohjaajahommia on jäljellä enää ensi viikonloppuna ja siitä hommasta kyllä tykkään! Johtuen varmaan siitä, että siellä mulla on ihan omanikäistäni seuraa joiden kanssa voi myös viettää aikaa ja juoruilla, sekä siitä että niitä samoja lapsia tarvitsee katsella vain sen yhden viikonlopun. Leiripaikassa on tavallaan ihan oma maailmansa, ja on ihan hassua kun viikonlopun jälkeen näkeekin taas muita ihmisiä kuin vain ne leiriläiset ja muut ohjaajat. Melkein ihan itkettää kun ei enää ensi viikonlopun jälkeen sinne pääse! Paitsi ehkä ensi kesänä jos päädyn taas sinne hakemaan...

Leiri 1

Kolme tuntia sitten tulin kotiin 6-9v. lasten viikonlopun leiriltä ja sen kolme tuntia olenkin koneella roikkunut kun en mitään muutakaan jaksa tehdä. Nyt loppui viihdytykset netistäkin joten koin tarpeelliseksi tulla tänne aukomaan päätäni leirijutskista.

Oli kyllä mukava leiri, tai ainakin ohjaajakollegat olivat oikein mukavia ja piristäviä. :D Sain kokemusta vähän isommankin lapsilauman ohjaamisesta ja kaikenlaisia lapsia tuli taas tavattua, mm. sijaislapsia, vilauttelijapoikia (kyllä), uhmakohtaustenavia ja diabeetikko. Arvatkaa toki kenet määrättiin alaa opiskelevana lääkevastaavaksi. Diabeetikko osasi onneksi itse mitata verensokerit, pistää insuliinin ja sanoa milloin verensokerit tuntuu laskevan liian alas, jolloin kiidätettiin mehua juotavaksi. Ainut, missä apua tarvittiin olikin sitten hiilareiden laskeminen, jota minulle ei kyllä oltu koulussa opetettu ollenkaan. Onneksi samaan aikaan oli toinen leiri jolla työskenteli tänä keväänä valmistunut lähihoitaja, niin hän sitten perehdytti minua ja yhdessä vietimme laatuaikaa laskien hiilihydraatteja.

Tykkäsin enemmän tuosta ns. hoitopuolesta kuin niistä ohjaustilanteista. Oli kivaa opastaa lapsia esim. peseytymisessä, jaella lääkkeitä ja lohduttaa koti-ikävän yllättäessä, mutta mikään leikkien vetäminen ei niinkään innostanut. Ensi viikonloppuna sitten uudestaan eri leirille, jossa onkin hieman vanhempaa väkeä (9-14v.) Huomenna pirteänä lapsenvahtimishommiin! En pääse lapsista näköjään mitenkään eroon.

Hoitotätiä väsyttää

Miksi aina, kun arkeen tulee jotain "uutta", niin illalla väsyttää ihan himona? Huoooooh. Tänään alkoivat työt lastenhoidon merkeissä tutussa perheessä. En oikeastaan edes muistanut kuinka kivaa työtä sekin voi olla. Ja raskasta. Miten ne lapset jaksaa koko ajan touhuta? Taidan oikeasti olla aika vanha!

Ymmärrän tosi hyvin stressaantuneita äitejä... Kun pitäisi saada lapset rauhoittumaan puolilta päivin edes hetkeksi, että saisivat vähän levätä niin ne tietty haluaa tehdä kaikkea muuta, kuten lähteä rullaluistelemaan, rakentaa superkorkean tornin lego-palikoista, järjestää kaikki autot suoraan riviin sohvan alle jne. Edes Muumien katselu ei kiinnostanut !! Kuka voi vastustaa Muumeja? ;o Sitten, kun on saanut lapset lopulta siivoamaan järkyttävät automäärät lattialta ja tarjoaa heille välipalaksi suklaavanukasta, niin eiköhän toinen lapsista kaada puolet vanukkaasta pöydälle, ja pöytäliina sotkeentuu aika taidokkaasti...kuin myös lapsen vaatteet. Kun vihdoin selviää iltapäivällä ulos nuoremman(kin) lapsen kanssa, on isompi lapsi kadonnut kuin tuhka tuuleen. Pienessä ajassa ehtii miettiä kaikki vaihtoehdot järveen hukkumisesta ja auton alle jäämisestä. Lapsi löytyi kuitenkin onneksi naapurista, ja voi sitä helpotusta!

En voi uskoa, että siitä on jo lähes vuosi kun olen viimeksi tuolla huolehtinut niiden lasten päivärytmistä ja tekemisistä. Olihan se tavallaan helppo tuonne töihin mennä, kun tiesi mitä on odotettavissa. Ja lapset on kasvaneet hirmusti ja ovat molemmat jo paljon viisaampia kuin viime kesänä...Seuraava vapaapäivä onkin näillä näkymin sitten juhannus. 18 päivää töitä putkeen, nice. Ensi viikonloppuna eka leiri ohjattavana 6-9v. lapsille, huiii!

Kuvasta tulee niin mieleen minä ja nuorempi hoitolapseni. :D Niillä on tuollainen samanlainen lelulaatikkokin!

Syksyn harkkapaikka

Noniin nyt stressi kaikkosi kokonaan, koska sain juuri opettajalta varmistuksen syksyisestä työssäoppimispaikastani. Mulla siis oli jo paikka, mutta joku törkimys varasti sen minulta ja olin sitten jonkin aikaa ihan ilman paikkaa. :( Oikeastaan se harkkapaikka, vanhusten palvelukoti, on ihan samanlainen kuin se mihin minun piti mennä (yksityinen, sama omistaja), mutta sinne on vaan 10km pidempi matka.

Palvelukodissa asuu 14 vanhusta, ja sinne on menossa myös yksi toinen luokkalaiseni harjoitteluun. Onhan se kiva kun ei tarvii yksin olla, mutta meille kyllä sanottiin ettei samassa paikassa voi olla kahta opiskelijaa ja varsinkin kun tuo paikka on noinkin pieni! Ei se minua kyllä haittaa. Kuulin, että asiakkaat tuolla ovat melko hyväkuntoisia ja tyyliin ketään ei tarvitse pistää (juoruja vaiko ihan totta?)..Mutta myös sen kuulin että siellä ei ole mitään lepsuilupäiviä alussa, vaan heti laitetaan opiskelijat hommiin eikä mitään pehmeää laskua ei ole tiedossa. No pääasia että on nyt syksylle paikka eikä tarvitse sitä murehtia. :)

25% lähihoitaja

Neljäsosa lähihoitsuopintojani on nyt sitten ohi :D Puolitoista vuotta ja olen valmis lähihoitaja, hassua. Saatiin tänään kaikki loput kokeet, olen niiiin tasapaksu arvosanojeni suhteen että voi argh. Koko jakson aikana sain kaikista kokeista H2, paitsi lääkehoidosta K3. Lukiossakin mulla oli suurin osa aineista 8, ärsyttävää. Oon niin tasapaksu. :(

Tänään oli vielä käytännön koe. Sain parin kanssa tehtäväksi potilasvuoteen petauksen. Ei kovin vaikealta kuulosta, mutta ei se kyllä ihan putkeen mennyt. :D Sekoiltiin hanskojen käytössä ja siinä mihin kohtaan poikki- ja siirtolakanat pitää laittaa jne. Mutta sama se, koska saan kuitenkin kakkosen ja nyt on LOMA!

Kuva

Nyt on tullut opittua ne ihanat piikitykset (Sain tosi hyvää palautetta opettajalta viime viikolla kun pistin potilastani ihon alle ja lihakseen, ihan odotan sitä syksyistä harjoitteluakin että pääsen siellä pistelemään :D) ja verenpaineen mittaukset kaikkien alkuhankaluuksien ja opettajan raivoamisten jälkeen. Olen myös todennut itseni terveeksi verensokereiden, hemoglobiinien ja virtsan tutkimisten jälkeen ja stressannut eniten varmaan viiteen vuoteen. (En muista edes yo-kirjoituksia stressanneeni hirveästi...tai sitten aika kultaa muistot.)

Saa nähdä moniko meidän luokalta on jäljellä syksyllä. Moni on hakenut amk:iin, osa vaihtaa kevyempään opiskelutahtiin ja ainakin yksi jää äitiyslomalle. Kaikkia luokkalaisia ei tule ikävä, mutta osaa kyllä mieluusti näkisi ennen kuin vasta syyskuun lopussa harjoittelun loputtua. Noh, parhaimpien luokkakamujen kanssa suuntaan huomenna terassille juhlimaan kesän alkua!

(Blogini ei vaivu unholaan kesälläkään, vaan kirjoittelen tänne kyllä kaikenlaista töitteni sujumisesta yms!)

Huomenna loppuu

Enää yksi päivä koulua ja sitten alkaa loma! Minulla loma on tosin nyt vain 5 päivän mittainen, mutta ainakin tulee otettua kaikki irti niistä päivistä. Ei houkuta yhtään töiden alkaminen, olen nimittäin tajunnut että tykkään enemmän hoitaa sairaita kuin lapsia... En ole kuullut niistä hoitolapsistanikaan nyt mitään tai tehnyt työsopimusta tai sopinut palkasta tai mitään että joo-oooo. Sen sijaan leirien ohjaaminen kiinnostaa aika paljon ja oikeasti odotan että pääsen ohjailemaan niitä lapsosia.

Jäljellä on enää yksi koe: Hoitotyön toimintojen käytännön koe. Jokainen saa yksin tai kaksin jonkun tehtävän ja se pitää sitten tehdä muiden luokkalaisten katsoessa. Olen niin varma että saan jonkun supervaikean homman, kuten ylähengitysteiden imemisen tai jotain hapetukseen liittyvää. Noissa pelottaa se, etten osaa käyttää niitä vekottimia. No huomenna sen sitten näkee mikä on tuomio.

Kokeet on menneet ihan hyvin tähän asti, hoitotyön toimintojen kirjallisesta kokeesta odotan saavani ainakin H2 (asteikko 1-3) ja yleisimmistä sairauksistakin H2 on mahdollinen (mielelläni ottaisin kyllä K3 niin olisi ehkä jotain toivoa saada koko kurssista myös K3). Anatomiaa pelkäsin eniten, mutta tänään saatiin kokeet back ja H2 sieltä napsahti, jee! Olin tehnyt jotain ihan älyttömiä virheitä, mm. kirjoittanut värttinäVALTIMO kun piti kirjoittaa värttinäluu. Ei hyvä.

Kuva

Tänään yleisimpien sairauksien kokeessa tajusin, että ehkä mä ihan oikeasti olen jotain tämän jakson aikana oppinutkin. Luonnostelin vastausta yhteen kysymykseen, enkä olisi ennen tätä jaksoa osannut niin hienoja sanoja käyttää. :D Luonnokseni oli luokkaa: hypoglycemia-> glucacon-> i.m-> nostaa vs. Myös angina pectoriksesta selitin ja monia muitakin upeita sanoja käyttelin tänään. Oon niin ylpeä näistä taidoistani. :-D

Hoitsut

Jos joku on pitemmän aikaa blogiani lukenut, niin ei ole varmaan jäänyt epäselväksi etten aio tyytyä pelkästään tähän lähihoitajan tutkintoon. Enkä muuten ole ainut jolla on jatko-opintosuunnitelmia. Esimerkiksi monet luokaltamme haluavat jatkaa sairaanhoitajaksi, terveydenhoitajaksi, kätilöksi, suuhygienistiksi, fysioterapeutiksi, röntgenhoitajaksi, sosionomiksi.....Monet ovat myös jo nyt hakeneet amk:iin ja itsekin olen vähän alkanut katumaan, että miksen minäkin hakenut jo samantien uusiks.

Opettajistamme monet ovat sairaanhoitajia. Nyt lähihoitajaksi opiskellessani välillä oikein ärsyttää, kun saa aina vaan kuulla, että: "Tämä ei kuulu lähihoitajan toimenkuvaan, näitä tekee sairaanhoitajat" "Näitä te opiskelette sitten enemmän jos jatkatte vaikka sairaanhoitajaksi". Voi huoh, haluaisin tietää asioista paljon enemmän jo nyt. (Toisaalta olen myös onnellinen että saa opetella "helpompia" asioita ensin, eikä tarvitse heti ruveta kaikkia mahdollisia juttuja treenaamaan) Eräällä anatomian tunnilla saimme kuulla 15 minuutin selostuksen veriryhmistä, kun taas sairaanhoitajille pidetään asiasta 4 tunnin luento.

Sairaanhoitajilla on paljon enemmän "valtaa" ja taitoa tehdä asioita kuin lähihoitajilla. Lähihoitajan työ on enemmän perushoitoa, kun taas sh:t tekevät enemmän kaikenlaisia toimenpiteitä. Lähihoitajan työssä pystyy enemmän olemaan itse potilaiden kanssa ja työssä ehkä tutustuu paremmin potilaisiin. Riippuu tietty ihan työpaikasta ja siitä mihin suuntautuu. Toisille sopii lähäriura paremmin, itse haluan kuitenkin tietää asioista enemmän ja oppia kaikkea uutta jännää, siksi aion jatkaa sh:ksi. :)

Tuli ihan yllätyksenä kun kuulin, että lähihoitajatkin voivat päästä auttamaan esim. ruumiinavauksissa! Katsottiin anatomian tunnilla ruumiinavausvideo, jonka jälkeen ei kyllä ole pelkoa että erikoistuisin ruumiinavauksiin. :-D Aloin vähän epäilemään, että pystyisinkö olemaan edes leikkaussalissa töissä... mutta ilman suurempia pahoinvointeja pystyin kyllä sen videon tsekkaamaan. Kun olen sen videon jälkeen katsonut jotain lääkäri-ohjelmia telkkarista, ei ole muuten tuntunut enää missään se sisuskalujen katselu. :D

Ennen kuin aloitin lähihoitajaksi opiskelun amiksessa, ajattelin jotenkin että ei lähihoitajat mitään osaa/saa tehdä ja yyh. On muuten muuttunut mielikuva täysin, ja koen aina suurta ylpeyttä ilmoittaessani tutuille mitä alaa oikein opiskelenkaan. Suurin osa on suhtautunut tosi hyvin ja sanonut että "Mä pystyn niin kuvittelemaan sut hoitsuna!", eikä hirveästi mitään negatiivisia kommentteja ole tullut.

Aivan innostuin kun tämän jakson alussa sillon 6 viikkoa sitten opettaja sanoi, että kun meistä kerran tulee terveysalan ammattilaisia niin pian alkaa kaikki sukulaiset kysellä meiltä vaivoistaan ym. No eipä kestänyt kauankaan, kun eräs kaverini jo kysäisi minulta, että: "Hei kun sä olet sellanen terveysihminen, niin kerropas mikä on vikana kun mun kynsinauhat on niin huonossa kunnossa!" Että vaikka opiskelenkin "vain" lähihoitajaksi, ammattilaisiksi tässä silti valmistutaan, ja olen muuten tosi ylpeä siitä! :)

Harkkapaikka ja muuta ärsytystä

Tästä blogista tulee kohta virallinen valitusblogi, mutta minkäs teet kun valittamista riittää. :D Tänään on taas valituttanut oikein urakalla.

Mulla PITI olla ensi syksyn harkkapaikka jo aivan selvillä ja järjestyksessä jne. No, tänään sain tietää että joku muu jostain toisesta ryhmästä onkin menossa sinne minun paikkaani ja minulla ei nyt ole sitten mitään paikkaa! Okei, sanoin kyllä ettei se paikka nyt ole minulle mikään elämän ja kuoleman kysymys eikä se haittaa jos en juuri sinne pääse, mutta minnekäs sitten oikein menen??

Kiva murehtia jotain työssäoppimispaikkoja keskellä kesää, kun asiaan tuskin saa tuolla oppilaitoksessa mitään selvyyttä ensi viikkoon mennessä. Opettaja kyllä sanoi, että kaikille löytyy paikka vaikka väkisin, mutta kiva jos se paikka on jossain keskellä korpea kulkuyhteyksien saavuttamattomissa. Kaikki "lähellä" olevat paikat kun ovat jo menneet. En todellakaan ala kulkemaan miljoonaa kilometriä päästäkseni johonkin saakelin harjoitteluun.

Kuva

Kaikki nuo harkkapaikat ja niitä järjestävät opettajat ottivat tänään niin paljon pannuun, että mietin oikeasti melkein ensimmäistä kertaa että mitä vattua oikein puuhaan tuolla koulussa. Miksen hakenut amk:iin? Jumitan tuolla nyt sitten vähintään seuraavat puoli vuotta, jee jee ärsyttävien opettajien keskellä. (Pari opettajaa tässä jaksossa on oikeasti rasisteja, huhheiijaa.) Asiat on kiinnostavia, mutta niiden opettamistapa mättää.

Pitäisi olla tälläkin hetkellä lukemassa hoitotyön toimintoja, mutta ei jaksa kiinnostaa kun sitä asiaa on ihan hitosta enkä voi sitä kaikkea kuitenkaan oppia ja opettaja on ihan hiton pikkutarkka niin ei siitä kuitenkaan voi hyvää numeroa tulla. Olenpa positiivisella tuulella. :D Ainut aine josta haluan oikeasti K3, on yleisimmät sairaudet ja lääkehoito (niistä tulee siis yhteinen numero), koska sain jo lääkehoidosta 3 joten pitää tsempata vielä sitten tuohon sairauksien kokeeseen.

Sitten ärsyttää vielä se, että mahani on ollut koko päivän kipeä ja pelkään että mulle tulee joku vatsahaava tästä stressistä. Ja vähän aikaa sitten otin hieman lisälävistyksiä toiseen korvaan (olen kuitenkin hyvä hoitaja, sillä en ottanut niitä rustoon. Haha.) ja nyt korva punoittaa ja on turvonnut ja pelkään että se on tulehtunut. Jeejee hyvin menee.

Seuraavan kerran kun kirjoitan niin aion olla positiivisempi.

Koulun systeemit

Koin nyt tarpeelliseksi valittaa tänne hieman koulumme yleisistä jutuista, jotka mielestäni kaipaavat hieman lisäohjeistusta tai parannusta! Kaikki opettajat jotenkin olettavat, että lukion käyneet osaavat kaikki koulun systeemit heti ja sitten vielä sanovat ettei ole aikaa käydä mitään juttuja kunnolla läpi kun lukujärjestys on niin täysi ja argh. Okei, opiskelen sitten nämä kaksi vuotta tietämättäni mitään koulun käytännön järjestelyistä.

Aivan ensimmäisenä tulee mieleen terveystarkastukset. Itsellenikin tuo riemu päästä tarkistuttamaan terveyteni koitti tällä viikolla. Terkkari ei suinkaan ollut meidän koulullamme, vaan n. 3km päässä toisen amiksen yhteydessä. Luokaltamme lähti jokainen yksitellen päivän aikana terkkarin luokse, ja arvatkaa vain kuinka tarpeellinen tuo tarkastus oli. Terkkari ei tehnyt mitään ns. toimenpiteitä, juttelimme vain mukavia mm. saunan jälkeisestä ihon rasvauksesta ja terkkarin työpaikan vaihdoksesta. Oikeesti, apua. Jos nuo tarkastukset oli pakko pitää jokaiselle, niin eikö olisi ollut järkevämpää sen terkkarin tulla meidän koululle eikä meidän kaikkien ravata yksitellen sinne sen luo kertomaan kuinka mukavasti koulu on lähtenyt sujumaan jne. Okei, kyllä se terkkari oli joiltain ihan verenpaineen mitannut, mutta kyllä niitä mittareita meidänkin koululta löytyisi.

Ihan yleisesti kaikkien Suomen peruskoulupohjaisten lähihoitajaopiskelijoiden pätevyyttä ihmettelen myös. Mitä nyt olen koulullamme niitä valittavia teinejä katsellut niin huhhei, päästetäänkö ne oikeasti tuonne hoitamaan mummoja. Tällä viikolla yksi peruskoulupohjainen ryhmä piti meidän luokallemme ergonomiaharjoitukset, eli opettivat meitä pienissä ryhmissä käyttämään erilaisia siirtovälineitä, potilaan asentohoitoa jne. Opetus ei kyllä ollut pätevää nähnytkään ja suurin osa "opettajista" oli kaikkea muuta kuin kiinnostuneita asiasta. Oli siellä sitten niitäkin jotka kyllä osasivat ja opettivat asiansa kunnolla, iso hymy heille. =)

Kun olen lukion systeemeihin tottunut, niin tuntuu hieman kummalta ettei tuolla koulussa ole mitään yhteisiä tapahtumia. Ensimmäinen yhteinen tapahtuma tämän puolen vuoden aikana on ollut "kevätjuhla", jossa en kyllä edes ollut, koska vietin laatuaikaa eläkeläis-esitelmän parissa. Yhtäkään kuulutusta keskusradion kautta ei ole tullut, kun taas lukiossa niitä tuli päivittäin. Eikun joo, tuli kerran pari kuulutusta, mutta nekin koskivat amk:ia...

Koulumme on savuton oppilaitos, mutta oikeasti savuttomuutta ei vahdita mitenkään vaan oppilaat käryttelevät melkeinpä koulun ovien edessä. Aijjai.

Yksi juttu, josta olen aivan ulalla, on opintoviikot. Wilman mukaan niitä on minulla nyt 50,5 mutta kuinkahan paljon niitä pitäisi olla sitten kun valmistun? ;o Myös kaikki vapaavalintaiset opinnot on ihan mysteeri, saadaankohan me valita niitä missään vaiheessa?

Nyt vasta kun ollaan jo alettu puhua hoidon kentän näyttöjutuista, olen tajunnut näyttösuunnitelman syvimmän olemuksen. Kiva, en minä tajunnut silloin päiväkotijaksolla että se pitää tuolla lailla tehdä! :( Saakeli, olisin välttynyt ties miltä epäselvyyksiltä kasvun kentällä jos näyttösuunnitelman tekoon olisi silloin helmikuussa annettu kunnon ohjeistus.

Opettajat ja opiskelijat katoavat aina mysteerisesti jonnekin. Kasvun jakson opettajia en ole enää nähnyt lainkaan, eikä koulun käytävillä yleensä näy ketään muita opiskelijoita kuin meidän ryhmämme. :D Mystistä.

Sain vasta vähän aikaa sitten tietää ettei koulullamme ole rehtoria, vaan se on joku mikälie koulutuspäällikkö. Meidän koulumme päällikkö on sellainen herttainen hymyilevä mummo, joka taitaa olla hieman liian sinisilmäinen. 8)

Kukaan ei jaksanut lukea tähän asti, mutta ei pahaa ellei jotain hyvääkin:

Opettajien vuorovaikutus koulussamme toimii mielestäni tosi hyvin, ja ainakin osa opettajista ajattelee ihan oikeasti meidän etuamme ja tekee töitä sen eteen. Opettajat soittelevat toisilleen ja sopivat tuntien järjestämisistä luokkamme kanssa. Jos meille on tulossa hyppytunti keskelle päivää, opettajat yrittävät keskenään järjestää niin, että tunnit pidetään putkeen ja että pääsemme aiemmin kotiin. :) Kun on koko ajan saman luokan kanssa, on tällainen mahdollista. Lisäksi opettajat kertovat toistensa välityksellä viestejä eri tahoilta, mikä on aika mukavaa kun ei tarvitse elää epätietoisuudessa. :)

Kiitos ja kumarrus, on meidän koulu oikeasti aika kiva vaikkei se ehkä siltä kuulostanutkaan. :)

11 päivää

11 päivää koulua jäljellä enkä tiedä jaksanko niin kauan. Selätettävänä olisi vielä 4 tenttiä ja 2 esitelmää, joista kumpaakaan ei ole vielä edes aloitettu. Vetäisin lääkehoidon tentistä K3 ja aseptiikan kokeesta H2 joten ainakaan vielä ei ole uusintoja tiedossa ja koulu rullaa hyvin..mutta asia saattaa muuttua hyvinkin pian. Yleisimmät sairaudet on huippukiinnostavaa, mutta anatomia kiinnostaa yhtä paljon kuin kilo *****a. En osaa yhtään mitään, typerä anatomia.

Luulin ensin, että tulisin olemaan koko kesän töissä, mutta eilen sainkin tietää että saan pitää melkein kuukauden loman! Olen aika fiiliksissä, jeejee loma heinäkuussa, enää 2 kuukautta siihen!! :D 7.6.-16.7. hoitelen lapsia perheessä ja kolmena viikonloppuna olen ohjaamassa lasten leirejä. Sitten alkaakin loma, joka kestää ehkäpä 10.8. asti.

Muok.// Mitäääää, mulle soitti joku nainen joka tarjos mulle lapsenvahtimistöitä aina satunnaisesti. En tietenkään voinu sanoo ei vaan lupasin mennä ehkä ensi viikolla käymään. En selviä hengissä ensi viikosta. Jokaiselle illalle on jotain puuhattavaa ja pitäis tosiaan tentteihinkin lukea.....

Laboraatio

Ihan alkuun kaikille epätietoisille tiedoksi, että laboraatio tarkoittaa käytännön tunteja, eikä suinkaan mitään laboratorio-tsydeemeitä kuten eräs (minä) luuli vielä ennen tätä jaksoa. Lukiessani jotain alan blogeja luulin aina että laboraatio tarkoittaa laboratoriossa istumista ja joidenkin kemiallisten kokeiden tekemistä. :--D

Nyt siis juttua meidän käytännön tuntien systeemeistä.

1. En tykkää meidän opettajasta. Kaikki pitäisi osata heti, ja jos ei osaa niin saa kuulla jotain seuraavista: "Me ollaan käyty tätä läpi jo monta kertaa niin pitäis jo osata. Tää on jo toinen kerta kun olen sinulle tästä sanonut. Etkö ole kuunnellut mitä ollaan puhuttu?" "Meepäs sinä pois ja kato kun joku toinen tekee tän niinkun pitäis." "Joo siis minä en nyt luota sinuun yhtään." K a u h e e t a. Jos minulta kysytään niin hyvän opettajan pitäisi jaksaa selittää asiat niin selvästi ja niin kauan, että jokainen ne ymmärtää. Kaikkea ei oikeesti voi osata heti. Tulee ihan hirveä olo aina kun joutuu kuuntelemaan jonkun luokkakaverin nöyryytystä. Ja muutenkin saa kuulla jotain ihme kommentteja siltä opettajalta, voi argh kun ottaa päähän.

2. Tunnit on välillä tosi mielenkiintosia ja on kiva tehdä niitä kaikkia juttuja, mutta se "hidastempoisuus" ärsyttää. Kun jotain tehdään, niin se yleensä tehdään niin että yksi tekee ja koko muu luokka katsoo. Saatiin yhtenä päivänä mm. kulutettua 4h happiviiksien kokeiluun. Ollaan myös pesty käsiä ja puettu suojavaatetusta yksi opiskelija kerrallaan. Huoh! Alussa se muiden tuijottaminen hermostutti, mutta nyt ei tunnu enää missään jos joku siinä pällistelee kun otat vaikka verensokeria. Että tavallaan on ollut ihan hyväkin tuommoinen systeemi, kun on oppinut siihen että aina joku huomaa mitä teet.

3. Nyt lähiaikoina olemme ottaneet toisiltamme verenpaineita (se touhu oli muuten "hieman" hankalaa sillä oikealla hienolla elohopeamittarilla) ja pistäneet nukeille insuliinia (helppoa!). Tulossa olisi vielä ainakin ergonomiajuttuja, toistemme syöttämistä, virtsanäytteen tutkimista ja katetrointia. Aika mielenkiintoista siis ja kiva päästä oppimaan, mikäli vain oppii...

Piikitetty

Odotetut ja pelätyt nahkaan tökkimiset on nyt onnellisesti ohi. Minulla ei ainakaan ole diabetesta tai raudan puutetta mikä ilahdutti kyllä suuresti. :D Olin kyllä innolla odottanut noita piikityksiä, mutta kun tosipaikka tuli eteen niin alkoi siinä vähän puntti tutista. Tuli myös todettua, että ihoni on jotenkin outo kun laastarit ei tartu kunnolla siihen. :D Ainakaan ne laastarit joita me käytettiin.

Ensin otettiin kaikilta paastoverensokeri ja hemoglobiini. Olin ollut melkein 15h syömättä ja juomatta ja kun odottelin piikkivuoroani, alkoi hieman huimata ja olo oli tosi heikko. Kun itse otin toiselta näytteet niin käsikin aivan tärisi, mutta ahh sitä riemua kun arvot oli mitattu ja sain alkaa järsiä omenaa ja juoda vettä! :D Itseäni pistettiin sormenpäähän päivän aikana kaksi kertaa, ja toiseen sormeen tuli mustelma, toiseen ei. Mutta ei mustelmat kuulemma vaarallisia ole.

Kun oli sormeen tökkimisistä selvitty, alkoikin tositoimet ihonalaisen eli subkutaanisen injektion (s.c.) kanssa. Ensin pisteltiin nukkeja ja sitten toisiamme. Olipa vähän karmivaa alkaa tökkiä elävää ihmistä, mutta hyvin se sitten lopulta sujuikin. :D Pistettiin toistemme olkapäähän suolaliuosta vai mitä nyt olikaan, ja oli aika mielenkiintoisen tuntuista... Tarkoitus oli piikittää toisiamme myös lihakseen (vaikkei lähihoitajat saa valmistuttuaankaan pistää lihakseen muuta kuin erillisellä luvalla), mutta ei sitten ehdittykään muuta kuin nukkeja tökkiä.

Kuva

Nyt kun on ekat piikitykset ohi, olisin voinut jäädä sinne vaikka vähän jatkamaan ja tökkiä muita vähän enemmänkin. Kun sitten muistaa nuo kaikki jutut ensi syksynä top-jaksollakin niin hyvin menee. Sain muuten kuulla näyttäväni aivan lääkäriltä, pitäisköhän harkita sittenkin hakemista lääkikseen??!

Stressaa

Lääkelaskutentti tuli ja meni... ja kirkkaasti meni läpi heti ensi yrittämällä! Yksi stressauksen aihe vähemmän. Koe oli kyllä paljon vaikeampi kuin mitä ne harjoituskokeet joita olimme tunnilla tehneet. Harjoituskokeet vetäisin aina suunnilleen vartissa valmiiksi, mutta tuossa oikeassa kokeessa meni tunti.

Kaikki uutuudenviehätys opiskelusta on nyt kadonnut kuin tuhka tuuleen. Päivät on pitkiä, illalla väsyttää ihan älyttömästi ja silti pitäisi jaksaa vielä lukea ja kerrata ettei jää jälkeen ja ääh. En kestä edes ajatella jos nyt vaikka sairastuisin ja joutuisin olemaan koulusta pois, yksi luokkalainen testasi tätä ja oli parin päivän poissaolon jälkeen ihan ulalla kaikesta. Itse olen tämän tiukemman opiskelutahdin valinnut joten ei saisi valittaa, mutta oikeasti olisi paljon kivempaa jos pystyisi rauhassa opiskelemaan nuo kaikki jutut, tällä vauhdilla kun ei mitenkään pysty oppimaan kaikkea.

Kuva

En tajua mitään esim. anatomian tunneilla, mutta kun ei vain ole aikaa perehtyä niihin asioihin paremmin. Keskiviikkona on aseptiikan koe ja pitäisi opetella käyttämään Pharmaca Fennicaa ja kaikkia lääkkeiden jako systeemeitä, torstaina päästään piikittämään (=stressin paikka :D), ensi viikolla lääkehoidon koe ja pidemmälle en osaakaan sitten ajatella. Istun koulussa joka päivä vähintään 8-15:30, olen kotona joskus puoli viiden jälkeen ja sitten taistelen väsymystä vastaan ja yritän tehdä jotain muutakin kuin löhötä sohvalla. Kaikki luokkalaisetkin on jo tulleet niin tutuiksi, että osan naamataulu alkaa oikeasti jo ärsyttää! Onneksi suurin osa on kuitenkin oikein mukavia heppuja.

Saimme muuten tietää jo ensi jakson (=syksyn 1. jakso) top-paikat. Pääsen tuohon melko lähelle yksityiseen vanhusten/vammaisten palvelukotiin. Luin netistä hieman infoa tuosta paikasta, ja se on ilmeisesti hyvinkin kodinomainen paikka. Toivon kyllä, että potilaat siellä eivät ole mitenkään hirveän omatoimisia, vaan olisi niitä oikeita vuodepotilaitakin joukossa, että pääsisi oikeasti harjoittelemaan niitä juttuja joita on tullut opittua... Äh, olisin ehkä mieluummin halunnut mennä kunnan terveyskeskuksen vuodeosastolle, mutta kun ei ole paikkoja tarpeeksi niin en sitten mene.

Kuva

Ja tosiaan torstaina päästäänkin sitten piikittelemään! Ei minua hirvitä ollenkaan, että joku minua pistää, mutta pelkään sen mun piikitettäväni puolesta, kun minä rupean sitä tökkimään tärisevillä käsilläni. Mutta aika siistiä päästä piikityshommiin! Viime viikolla harjoiteltiin käsien pesua, suojapukeutumista ja vuodepesuja. Pestiin nukkeja vaan, ei toisiamme. En kyllä tykkäis yhtään jos joutuisin vuodepotilaaksi. :(

Liekeissä

Oon ihan liekeissä lääkelaskujen kanssa! :D Eilen saatiin ekat lääkelaskut nenämme eteen ja ensi perjantaina on lääkelaskukoe. Lääkelaskut on jättekivoja, milloinkohan viimeksi matikka on ollut näin hauskaa? Olen jopa osannut suurimman osan laskuista aivan itse, mikä ansaitsee kyllä suuret aplodit.

Kuva

Hoidon jakso on alkanut hyvin, tuntuu että nyt ollaan päästy siihen itse asiaan! Kasvun jakso alkuvuodesta oli vähän sellaista löllymistä ja kun suurimmasta osasta kursseja tuli vain S-merkintä, ei lukumotivaatio ollut mitenkään huippukorkea..... Vaikka tästä jaksosta tulee varmasti miljoona kertaa raskaampi ja opittavaa tulee vaikka kuinka paljon enemmän, olen niin liekeissä että saan opiskella kaikkia mielenkiintoisia juttuja siihen "oikeaan" hoitotyöhön liittyen!

Nyt ollaan jo päästy petaamaan sänkyjä, leikkimään vuodepotilaita ja raahaamaan nukkeja. Tuo sänkyjen petaus oli kyllä tuttua hommaa viime syksyiseltä työjaksoltani sairaalasta, mutta siellä en ikinä ajatellut mitään mikrobeja ja aseptiikkaa kun niitä sänkyjä petasin. ;o Enkä ikinä tajunnut että hanskat ehkä kannattaa ottaa pois siinä vaiheessa, kun on ottanut ne likaiset lakanat sängystä pois ja alkaa laittaa puhtaita, ettei siirrä bakteereja hanskoista niihin puhtaisiin lakanoihin. Ja hanskojen riisumisessakin on kuulemma joku oikea tekniikkansa. Voi iiks jos joku potilas on joutunut nukkumaan bakteerisissa lakanoissa minun aseptiikan tietämättömyyteni takia, sorry!

Viisauksia

Nyt kerron hieman viisauksia.

1. Istuminen on rankkaa. Kun ensin on 2 kuukautta telminyt lasten kanssa päivät pitkät ja sen jälkeen laitetaan istumaan paikoilleen 8 tunniksi, niin takamus huutaa hallelujaa ja jalat voisi koulupäivän jälkeen lähteä juoksemaan maratoonin.

2. Ajattelu on rankkaa. Kun uutta infoa tulee koko ajan ja jatkuvasti pitäisi olla korvat höröllä, niin uni kyllä illalla maistuu. (Tuo koko ajan tunnilla kuunteleminen on muuten mahdottomuus. Vaikka olisi kuinka kiinnostava asia niin ei siihen jaksa kahdeksaa tuntia keskittyä.)

Sitten opettajan suusta kuultuja viisauksia...

1. Kun joku tilanne pelottaa (esim. työssäoppimisjaksolla), niin pitää vain mennä katsomaan ja opettelemaan tilanne. Sitten kun joku tilanne pelottaa tositosi paljon, pitää siihenkin vain uskaltautua menemään ja opettelemaan. Sitten ei pelotakaan enää mikään ja selviää kaikesta.

2. Usein ajatellaan, että opiskelijat oppii niiltä "oikeilta" työntekijöiltä eikä päinvastoin. Mutta voi se olla toisinkin päin. Tästä olemme kuulleet jo monta esimerkkiä, mutta tässä yksi: Saimme kuulla tarinan, jossa opiskelija meni top-jaksolle vanhusten pariin, ja erään vanhuksen piti muka olla todella huono syömään. Lopulta kyse olikin vain siitä, etteivät hoitajat olleet ehtineet syöttää vanhusta tarpeeksi kauan (vanhus söi melko hitaasti). Mutta kun opiskelija joka päivä syötti tätä potilasta n. 45 min. ajan, vanhus virkistyi huomattavasti, hänen yleisvointinsa parani jne. Hoitajat olivat aivan ihmeissään että kuinka se Martta nyt tuolla lailla on piristynyt. Eihän kiireelle aina mitään voi, mutta tuollainen on kyllä oikeasti aika kamalaa jos vanhukset kuihtuvat kiireen takia. :(

Hymyillään kun tavataan

Kuva

Nyt on selätetty ensimmäinen harjoittelu lähihoitajauralla ja olo on helpottunut ja huojentunut ja onnellinen ja mitä vielä. Koin kaikenmoisia iloisia ja ikimuistoisia hetkiä lasten parissa, mutta kyllä nyt olen onnellinen että harjoittelu jo loppui.

Sain kaikilta suloisilta hoitolapsiltani halit lähtiessäni ja läksiäislahjaksi myös mukin ja kortin. :) Olisin itsekin halunnut viedä lapsille jotain, mutta kun tietystikään en saa mitään hyvissä ajoin hommattua ja kun koko viikonlopun vietin keskellä korpea kouluttamassa itseäni leirinohjaajaksi, niin ei siellä hirveästi tullut pohdittua maanantain viimeistä työssäoppimispäivää. Sunnuntai-iltana tajusin, että: "Jaa, se olis sit huomenna viimenen päivä". No onneksi ne naperot eivät edes osanneet odottaa mitään lahjuksia. Lapset kyselivät kovasti, että: "Eikö niin, että me vielä nähdään?" Lupasin mennä niitä sinne vielä joskus moikkaamaan. :)

Mitäs päiväkodissa sitten oikein opinkaan? No ainakin sen, että kaikki lapset ovat erilaisia. Osa porukasta on niitä, jotka määräilevät muita ja osa sitten sellaisia, jotka alistuvat muiden tahtoon. Ja myös sen, että jos ollaan joka tapauksessa menossa esim. ulos, lapselta ei saa kysyä, että: "Lähdettäiskö ulos?" Jos siis lapsen on vastauksesta riippumatta mentävä sinne ulos. Kun yleensähän lapsi vastaa aina sen vanhemman kannalta ei-toivotun vaihtoehdon ja sitten seuraa hirveää parkuminen jos lapsi pakotetaan tekemään sitä mitä ei halua. Että kaipa sitä jotain opittua sitten tuli. :D

Huomenna sitten klo 8:15 kouluun ja aloittelemaan päivää aiheella hoitotyön toiminnot ja aseptiikka. Hoidon ja huolenpidon jakso siis starttaa huomenna! Kiva päästä kouluun!

Tuomio

Eilen oli päiväkotinäytön arviointitilaisuus. En jaksanut stressata siitä, koska jos kerran selvisin siitä näytöstäkin niin kai nyt yks arviointikin menee. Ei kyllä ollut kovin kiva tilaisuus (vaikka ope oli oikein lepposalla tuulella, tavoitekeskustelussa sillon muutama viikko sitten tuntu siltä että opella oli ollut vähän rankka viikonloppu takana), mutta asteikolla 1-3 sain päiväkotinäytöstäni 2! Jippii. :)

Vähän tuota kakkosta osasin odotellakin, koska en ole lasten kanssa työskennellessäni mitään huipputasoa, mutta osaan kuitenkin puuhastella heidän parissaan ilman jatkuvaa ohjaustakin. Kyllähän se opettaja kaikenlaista multa kyseli tuossa tenttaustilaisuudessa ja ite piti kaikkea epämääräistä selittää, mutta eipä sillä mun ohjaajallakaan kivaa ollut. Jos minä ja ohjaaja oltiin jostain eri mieltä, sai se ohjaaja kuulla kauheet kyselyt: "Voitko siis sanoa, että ***** toimii tässä tilanteessa näin ja näin?" "Tarvitseeko hän ohjausta kuinka paljon?" "Mitäs jos ei otetakaan *****:n kokemustaustaa huomioon?" Tuntui vähän se ohjaajakin tuskastuvan.

Nyt tuntuu ihanalta, kun ei ole mitään kouluasioita huolehdittavana, vaan voi henkäistä syvään ja nauttia ainakin öö...6 päivää koulujuttu-vapaata aikaa. Ensi tiistaina sitten palaan koulunpenkkiä kuluttamaan. Kiva kun ei nyt tuolla päiväkodissakaan tarvii ajatella, että: "Nyt tuo arvioi mua, apua, pitää tsempata." Voin siis ottaa vähän rennommin.....:D

100 Asiaa

1. Ajattelin tehdä tämän monessa blogissa pyörineen haasteen...
2. ...ammatinvalintaprosessistani!
3. Teen tän, koska haluan muistella eri elämänvaiheitteni toiveammatteja.
4. Ja tästä tää hurja urakka lähtee:
5. Joskus alle kouluikäisenä sain joululahjaksi muistipelin, jossa oli eri ammatteja...
6. ...ihastuin ihan kympillä balettitanssija-korttiin, koska sillä balleriinalla oli niin ihana pinkki hame.
7. Aivan ensimmäinen toiveammattini olikin siis balettitanssija.
8. Mutta kun tuo muistipeli unohtui jonnekin kaapin perälle, jossa varmaan vieläkin on, päätinkin haluta eläinlääkäriksi.
9. 2.luokalla piti piirtää oma toiveammatti, ja muistan vieläkin kuinka piirsin oikein tyylikkään kuvan eläinlääkäristä...
10. ...ja opettaja kysyi: "Mikä tuo valkoinen tuolla yläreunassa on?" Minä: "No se on katto!" Opettaja: "Katto voi olla muunkin värinen kuin valkoinen." Ok, miksi muistan tällaisen keskustelun?
11. Ala-asteen aikana elin jotenkin vähän sumussa, enkä tainnut oikein haluta miksikään...
12. ...tai sitten halusin edelleen eläinlääkäriksi, koska olin kovinkin eläinrakas ja heppahullu.
13. Vitsillä sanoin haluavani myös esim. roskakuskiksi...
14. ...tai poliisikoiraksi (???)
15. Yläasteen aikana aloin ihan aikuisten oikeesti pohtimaan tulevaa ammattiani.
16. Luulinkin sen liittyvän jotenkin taiteeseen.
17. Tykkäsin piirrellä ja taiteilla kaikkea ja kuviksen numeroni olikin välillä 10.
18. Päätin haluta arkkitehdiksi...
19. ...tai sisustussuunnittelijaksi.
20. Muuttelin huoneeni järjestystä innoissani ja usein...
21. ...ja ostelin kaikkia kivoja sisustusjuttuja...
22. ...sekä katselin telkkarista sisustusohjelmia aivan haltioituneena.
23. Saatoin myös aivan huvikseni piirtää koko talomme pohjapiirroksen.
24. Taisin myös suunnitella pohjapiirroksen ja sisustuksen mökkimme uuteen, suunnitteilla olleeseen ulkovessaan.
25. Sitä uutta vessaa ei ole muuten vieläkään tullut.
26. 9.luokalla meillä oli joku ammatinvalintapohdiskelupäivä, jossa koulullemme tuli esittelijöitä eri ammattikouluista ja lukioista.
27. Olin kuuntelemassa luentoa yhdestä lukiosta...
28. ...jostain kuviskoulusta
29. ...muistaakseni hotelli- ja ravintola-alasta...
30. ...ja ylläripylläri myös lähihoitajakoulusta.
31. Mitenköhän mä ^sinne päädyin? ;O
32. Ei kiinnostanut muuten yhtään se ala, ja jos joku olisi sanonut, että muutaman vuoden päästä sinä siellä olet, olisin varmasti tehnyt jotain kamalaa.
33. No ei oikeesti, mutta oikeesti olin silloin vielä liian epäsosiaalinen sinne kouluun.
34. Saimme myös käydä vierailulla joko yhdessä lukiossa tai amiksessa...
35. ...ja minä kävin lukiossa.
36. Luultavasti juuri ysillä ollessani kummitätini sanoi minulle: "Mä voisin kuvitella sut ihan sairaanhoitajana!"...
37. ...minä: "What? Never. Ällöä."
38. Päädyin laittamaan hakupaperit lukioon, koska olihan minusta tulossa oikea yliopistonero arkkitehti- tai sisustussuunnittelukouluun.
39. Ja lukioonhan minä pääsin, ekaan hakutoiveeseen jee!
40. Ysin ja lukion välisenä kesänä sain ensimmäisen kesätyöni: vahdin pari viikkoa äitini työkaverin lapsia...
41. ...he olivat kyllä sen verran vanhoja jo, ettei siellä tarvinnut muuta tehdä kuin olla heidän seuranaan.
42. Palkkaa sain 20e/päivä ja olin ihan fiiliksissä.
43. Lukiossa valitsin tulevan arkkitehtiurani takia pitkän matikan...
44. ...enkä tykännyt siitä yhtään.
45. En tykännyt enää myöskään kuviksesta.
46. Totesin luovuuteni kadonneen eikä koko aine kiinnostanut enää yhtään.
47. Sitä vastoin kiinnostuin terveystiedosta...
48. ...jota ei muuten ollut ollut yläasteella kuin pari hassua tuntia.
49. Sain ensimmäisestä terveystiedon kurssista 10...
50. ...kuin myös kaikista seuraavista terveystiedon kursseista.
51. Kirjoitin terveystiedon jo lukion kakkosen keväällä...
52. ...ja sain E:n.
53. Hylkäsin arkkitehtuuriurani...
54. ...ja halusinkin fysioterapeutiksi.
55. Tätini on muuten fysioterapeutti...
56. ...mummoni on perhepäivähoitaja...
57. ...äitini on lähihoitaja (paitsi sillä on joku vanha nimitys lähihoitajasta)...
58. ...ja toinen tätini on eläintenhoitaja. (Hah, liitty asiaan.)
59. Lukion aikana ehdin työskennellä ruohonleikkaajana...
60. ...siivoojana...
61. ...sekä mainostenjakajana.
62. En tykännyt niistä mistään (paitsi ruohonleikkaus oli silloin tällöin ihan muksaa!)
63. Lukiossa tykkäsin myös psykologiasta ja ihmisbiologiasta...
64. Psykan numeroni on 9 ja kirjoituksista kirjoitin M.
65. Ihmisbiologian kurssista sain 6........
66. ...vaikka oikeesti osasin ne asiat!!!
67. Halusin aika pitkään tulla fysioterapeutiksi.
68. Mutta jossain vaiheessa kiinnostus siihenkin loppui ja halusin kätilöksi...
69. ...ja terveydenhoitajaksi.
70. Vasta näiden jälkeen tajusin, että voisin harkita myös sairaanhoitajan uraa.
71. Aloin haaveilemaan kaikesta ihanasta piikkien pistämisistä ja tikkien poistosta.
72. Lukion jälkeiseksi kesäksi sain kuin ihmeen kaupalla kesätöitä ja pääsin hoitamaan 2- ja 5-vuotiasta lasta yhteen perheeseen.
73. Ensimmäisen työpäivän jälkeen olin aika stressaantunut...
74. ...mutta stressi kaikkosi kun sain lasten äidiltä viestin: "Lapset tykkäsi kovasti kun olit täällä, naapurin lapsetkin sanoivat että ***** on ihana!"
75. Kesä meni siis lasten parissa ja välillä oli huonompia ja välillä parempia päiviä.
76. Mulla ei ollut muuta kokemusta lapsista kuin yläasteen yksi TET-viikko ryhmäperhepäivähoidossa sekä 11 vuotta nuorempi pikkuveli.
77. Olin muuten TET:ssä myös apteekissa...
78. ...ja suklaatehtaalla!
79. Muistan kuin eilisen sen päivän, kun sain tietää etten päässyt opiskelemaan sairaanhoitajaksi. :((
80. Mutta en jaksanut kauaa synkistellä, vaan hommasin työharjoittelupaikan keskussairaalasta...
81. ...jossa tykkäsin olla!
82. Viivyinkin siellä 3 kuukautta.
83. Aiheesta voi lukea aiempia postauksia täältä blogistani.
84. Syksyllä hain uudestaan sairaanhoitajaksi...
85. ...ja hetken mielijohteesta myös lähihoitajaksi.
86. No, lähihoitajaksi pääsin...
87. ...se oli pienoinen pettymys, mutta nyt olen aivan fiiliksissä että saan opiskella tuolla koulussa!
88. Eka harjoittelu päiväkodissa on kohta ohi...
89. ...ja sitten alkaa koulussa hoidon ja huolenpidon jakso...
90. ...jota odotan tosi innolla!
91. Aion hakea joskus vielä sairaanhoitajaksi...
92. ...ja siellä koulussa haluan erikoistua lapsiin, koska tykkään lapsista ja lapset tykkää musta.
93. Ensi kesänä pääsen hoitamaan lapsia samaan perheeseen, jossa olin viime kesän.
94. Menen myös ohjaamaan lapsia leireille.
95. Ensi viikonloppuna menen leiriohjaajakurssille, hih!
96. Tässäpä oli kertomus siitä, kuinka uhrasin balettitanssijaurani siirtymällä hoitoalan hommiin.
97. Nyt voisin kuvitella itseni myös opiskelemassa leipuri-kondiittoriksi...
98. ... tai ravitsemusterapeutiksi.
99. Saa nähdä, kuinka kauan viivyn tällä hoitoalalla.......
100. Luulen, että vähintäänkin eläkkeelle asti, koska tykkään tästä niin paljon ja ihmisten parissa työskentelystä saa omaan elämään niin paljon uutta virtaa ja iloa. :))

"Me tykätään susta ihan hiiveesti"

Näyttöviikko tässä parhaillaan menossa, alkuviikosta olin aivan kauhuissani ja näin jotain kummallisia uniakin aiheeseen liittyen :D Mutta siitä se sitten lähti sujumaan, ja tänään vedin ilman suurempia stressauksia melkeinpä täydellisesti suunnitellun ja toteutetun askartelutuokion (siis mun mielestä se oli aika täydellinen verrattuna siihen kuinka monta kertaa olen lapsia tuollaisessa tilanteessa ohjeistanut). Lapset oli aivan innoissaan eikä ketään tarvinnut erikseen houkutella siihen askarteluun vaan oikeastaan juuri toisinpäin, piti välillä häätää osa lapsista kauemmas odottamaan vuoroaan.

Alkuviikosta olin hieman sillä tuulella, että mulle riittäis jo mainiosti tää päiväkotiharjoittelu... Laskin jo päiviä milloin pääsen taas kouluun ja sitä rataa. Tämä hirveä kurakelikin ärsyttää, on tosi hauskaa repiä lapsilta litimärkiä ja kuraisia vaatteita pois. Nyt on parina päivänä mennyt 45minuuttia että kaikki lapset on saatu puettua ulos. Ja ulkona on niin mukavaa, kun lapsilla menee hiekkaa tai mitälie kuraa saappaisiin ja siinä sitten yritän epätoivoisesti repiä niitä kenkiä pois samalla kun ne nojailee mun valkoiseen takkiin kuraisissa vaatteissaan niin voitte päätellä minkä värinen se takki nyt on... En aio kuitenkaan ostaa muun väristä takkia tän harjoittelun takia! :D

Kuva

Mutta kaikesta kurasta huolimatta nyt olen ollut erittäin iloisella mielellä harjoittelemassa! Voi tätä elämän ihanuutta. Otsikon teksti tuli tänään erään pojan suusta ja muutenkin on niin hauskaa kun olen ilmeisesti saavuttanut suuren suosion siellä lasten keskuudessa. Minusta melkeinpä taistellaan ruokapöydässäkin (leikitään, että nimeni on vaikka Paula): "Paula tuu istumaan mun viereen! Ei kun se tulee tänne! Eipä kun tänne, mua vastapäätä!" Sain myös yhden tytön äidiltä positiivista palautetta: "Sä taidat olla meidän Liisan uus suosikki, kun se koko ajan kotonakin puhuu kuinka Paula on ihana ja kiva jne." Kyllähän tuollainen mieltä lämmittää, vaikken ole ikinä oikein tajunnut mikä mussa on se juttu, josta lapset pitää. Enää 7 päivää jäljellä harjoittelua, a p u a.