Näyttösuunnitelmaa..

Siis miten voin taas olla valittamassa tästä saakelin näyttösuunnitelmasta?! Tai no itse asiassa niitä on nyt jopa kaksi, huolenpidon näyttösuunnitelma ja kuntoutumisen näyttösuunnitelma. Niitä on tässä nyt seuraavat 5 päivää aikaa tehdä ja sitten pitäisi jo olla valmista. Ihan törkeen aikasin tulee olemaan näyttö, onpa kiva kun olen nähnyt näyttöasiakkaamme nyt huimat 2 kertaa. Onhan se kiva kun saa näytön äkkiä alta pois, ja pääsee sitten valmistautumaan jouluun rauhassa, mutta silti kyllä tuntuu että näyttö tulee liian äkkiä.

Näytön teemme siis pareittain, ja siinä menee n. 3 tuntia. Kolmessa tunnissa pitäisi siivota, laittaa ruokaa, pestä pyykkiä ja käydä kaupassa (=huolenpidon näyttö) sekä käyttää asiakas suihkussa ja tukea hänen toimintakykyään (=kuntoutumisen näyttö) Itse tuen asiakkaan psyykkistä toimintakykyä järjestämällä hänelle hemmotteluhetken jalkahoidon ja papiljottien laiton merkeissä, ja kaverini tukee fyysistä toimintakykyä pitämällä jumpan.

Mummoja siellä, mummoja täällä

Nyt on koulutusohjelmapaikkaa koskevat juhlinnat juhlittu ja voin taas kirjoittaa tänne :D Kuntoutumisen harkka on nyt siis täydessä vauhdissa ja mummojen kanssa on kyllä saanut olla aika hurjasti tekemisissä. Kiva kun tämä harkka on juuri ennen joulua, niin on koko ajan hurja tuntien kerääminen päällä että pääsisi aiemmin lomalle. :D Huomenna luvassa kevyt 8-19 päivä......

Olen käynyt kotikäynneillä nyt 3 mummon luona, käynteihin on kuulunut siivousta, kylvetystä ja kaupassakäyntiä. Minun on myös pitänyt käydä ulkoiluttamassa kahta mummoa, joista kumpikaan ei ole toistaiseksi suostunut lähtemään ulos, joten ollaan sitten vain juteltu. :D Tänään oltiin tekemässä mummoille jalkahoitoja hurjalla 10 minuutin perehdytyksellä. :D Yksi päivä olin avustamassa aivohalvauspotilaiden kuntosalilla, ensi kerraksi pitäisi suunnitella sinne alku- ja loppuverryttelyt.

Koulutusohjelma !!!

Sain about minuutti sitten tietää koulutusohjelmapaikat, ja arvatkaa toki mihin pääsin!!!!

SAIRAANHOITOON JA HUOLENPITOON!

Hypin tällä hetkellä tasajalkaa...

JEEEEEEEEEE!!!!

PS. Sain fyysisen toimintakyvyn kurssista kolmosen, en ole varmaan ikinä lukenut mihinkään tenttiin niin vähän kuin tuohon, joten taidan ottaa tavaksi... Koulu rullaa tällä hetkellä siis todella hyvin! :D

Kuntoutumisen harjoittelu

Huomennapa se sitten alkaa, kuntoutumisen tukemisen harjoittelu. Saan tehdä aika monipuolista hommaa ensi jakson aikana. Pääosin käyn mummojen luona tekemässä kotikäyntejä, joihin kuuluu ulkoilutusta, pesuissa avustamista, ruoanlaittoa, kaupassa käyntiä, siivousta... Onneksi aika moneen paikkaan mennään pareittain, niin ettei joudu ihan yksin olemaan ulalla jos ei tiedäkään mitä pitää tehdä. Tällä hetkellä eniten huolettaa se, että löydänkö oikeaan paikkaan ja mitä jos niitten mummojen kanssa ei synkkaakaan yhtään vaan koko jaksosta tulee ihan kamala.

Kotikäyntien lisäksi käyn avustamassa kuntosalilla aivoinfarktipotilaita ja ilmeisesti loppujaksosta pitää vetää siellä alku- ja loppuverryttelyt. Dementiakodilla olisi luvassa toimintatuokioiden vetämistä. Näitäkään ei onneksi ihan yksin tarvitse tehdä vaan siinä on aina joku muukin opiskelija häsläämässä. On myös pieni riski, että joudun tekemään jotain typeriä hommia kuten toimimaan koulun kahvion kassatätinä ja kökkimään kansliassa ja vastaamaan puheluihin. Aion kyllä taistella etten joutuisi tuollaisia hommia tekemään. Eihän ne liity kuntoutumiseen mitenkään, joten mielestäni on ihan ymmärrettävää kieltäytyä..... :D

Avartava jakso

Vaikka tämä kuntoutuksen jakso onkin ollut melkoisen tylsä, on se myös tuonut ihan uusia perspektiivejä maailmankatsomukseeni. :)

Meillä oli kurssi, jossa käsiteltiin erilaisia asiakkaita. Katsoimme videoita ihmisistä, jotka asuvat metrotunneleissa, köyhistä lapsiperheistä, perheväkivallasta, päihdeäideistä, maahanmuuttajista....Aina noiden videoiden jälkeen tuli sellainen tunne, että huh kun mulla onkin asiat hyvin. Ei pitäisi aina valittaa ihan turhasta, kun joillain asiat on todellakin huonommin kuin mulla. Helposti tulee ajateltua, että kaikki ihmiset on sellaisia perusjannuja, mutta maailmaan todellakin mahtuu yhtä jos toistakin ihmistä.

Käydessämme avustamassa kehitysvammaisten liikuntakerhossa pari kertaa, ihan hämmästyin siitä kehitysvammaisten iloisuudesta ja hyvästä hengestä, joka siellä kerhossa oli! Tuli mieleen, että joidenkin tavallisten tallaajien kannattaisi käydä edes kerran piipahtamassa jossain tuollaisessa kerhossa, jotta huomaisivat kuinka jotkut ihmiset ihan oikeasti ottavat ilon irti pienistä asioista eivätkä valita joka hemmetin asiasta. Oli jotain aivan upeaa, kun minullekin eräs kehitysvammainen mies tunnin jälkeen huikkasi, että: "Hei olet ihana!" Samoin yksi nainen tuli takaapäin halaamaan ja sanoi: "Minulla on tässä nyt elävä nainen!" Hymyilin ehkä koko loppupäivän.

Mielenterveyshäiriöistä tajusin sen, että sairastuminen niihin ei todellakaan katso ikää tai sukupuolta tai vaikkapa sosiaalista asemaa. Ihan kuka vain voi sairastua. Aika pelottavaa tavallaan, ja pari kertaa olenkin muka jo huomannut itsessäni sairastumisen merkkejä...:D Tajusin myös, ettei mielenterveyshäiriötä aina edes huomaa ulospäin. Sain jakson aikana tietää erään tuttuni kärsivän maanis-depressiivisyydestä enkä todellakaan olisi sitä huomannut jos hän ei olisi itse kertonut.

Huomenna on jakson ainoa tentti, josta tulee numero. Aiheena on fyysisen toimintakyvyn tukeminen, ehkä ainut aine joka on jaksanut edes jossain määrin kiinnostaa. Ylihuomenna alkaakin sitten kuntoutumisen harjoittelu, aika kivaa päästä taas kunnon hommiin. Harjoittelupaikastani lisää tällä viikolla...

Facebook

Viime päivinä kiertänyt facebookissa, en kopioinut sinne vaan tänne:

 

Jossain nyt hoitaja saa haukut, koska hän tuo lääkkeet vähän myöhässä. Samalla hänellä on hirveä pissahätä, koska hänellä ei ole ollut aikaa käydä vessassa, nälkä koska hänellä ei ole ollut aikaa pitää taukoa. Hän kaipaa perhettään samaan aikaan, kun pitää huolta sinun ...perheenjäsenestäsi. Sen hetken kun kestää lukea tätä, pelastaa hoitaja ihmisarvoa. Kopioi tämä, jos tunnet hoitajan/arvostat hoitajaa.

Lukio vs. amis

Mun piti tehdä tämä postaus jo viime keväänä, mutta kaipa se nytkin menee! Olen siis istunut 3 vuotta lukiossa ja tällä hetkellä vajaan vuoden amiksessa, joten näiden vuosien perusteella kirjoitan.

Viime aikoina olen huomannut muuttuneeni lukioajoista. Lukiossa tykkäsin vain istua tunneilla kuunnellen ja tehden muistiinpanoja. Kaikki ylimääräinen toiminta oli kamalaa, mutta onneksi sitä ei ollut paljon. Nyt amiksessa en malttaisi istua yhtäkään tuntia aloillani vaan mieluiten tekisin jotain käytännöllisiä juttuja. Tämä ilmiö on ilmaantunut tämän jakson aikana. Voipi johtua siitä, että kun harjoittelujaksoilla tulee tehtyä niin paljon käytännössä, että haluaisi sen saman jatkuvan sitten koulussakin. Käytännön juttuja rakastavat -> amikseen.

Minulle oli hieman hankalaa oppia amiksen kokeisiinvastaamistaktiikka (onkohan tuo edes mikään sana). Jos lukiossa oli kokeessa kysymyksenä sepelvaltimotaudin oireet, niin tietenkin aloitat vastaamisen kertomalla, mikä se sepelvaltimotauti on ja sen jälkeen niistä oireista. Jos amiksessa kirjoittaisi samalla lailla, saisi miinuspisteitä. Miksikö? Koska kysymyksessä käskettiin kirjoittaa vain sepelvaltimotaudin oireista, eikä kertoa mikä sepelvaltimotauti on. Jos kerrot mikä sepelvaltimotauti on, olet poikennut aiheesta ja saat miinusta. Ihan älytöntä mielestäni. (Tämä riippuu kyllä varmaan osittain opettajastakin.)

Lukiota pidetään usein paljon rankempana kuin amista. Juu, lukio oli rankkaa varsinkin silloin kun joka päivä oli lukuaineita vähintään kello 8-15. Yo-pohjaisena amiksessa olo ei ole kyllä sekään aina mitään herkkua, koska päivät ovat yleensä aivan yhtä pitkiä kuin lukiolaisillakin. Jaksojen rankkuus vaan vaihtelee, sillä esim. tässä jaksossa ei ole hirveästi mitään kotihommia ollut, tai jos onkin niin ne eivät ole olleet hirveän suuritöisiä. MUTTA: Viime kevään hoidon teoriajakso oli jotain aivan kaameaa. Jos olisit halunnut oppia kaiken opiskeltavista asioista, sinulla ei olisi ollut muuta elämää kuin koulu. Enkä tiedä olisiko silloinkaan onnistunut oppia kaikki mahdollinen lääkkeistä, hoitotoimenpiteistä yms. ja aikaa oli 6 viikkoa. Peruskoulupohjaisten opiskelu amiksessa on varmasti vähän leppoisampaa. Korjatkaa toki jos olen väärässä. :D

Lukiossa inhosininhosininhosin esitelmiä! Nyt amiksessa en pahemmin jännitä esitelmiä ollenkaan, ja toisinaan jopa pidän niiden pitämisestä, varsinkin jos aihe on kiinnostava. Amiksessa esitelmiä on ollut enemmän, eikä niitä ole kertaakaan tarvinnut pitää yksin, joten kokemuksen kautta olen oppinut esitelmöimään paremmin. Kun ryhmä on aina sama, ei uusia ihmisiäkään tarvitse jännittää vaan kuuntelijana ovat tutut ja turvalliset luokkalaiset. Ryhmän pysyvyys samana on myös asia, josta amiksessa tykkään. Kaverit säilyy eikä joka kurssilla ole miljoonaa uutta ihmistä. Sitten ehkä vähän ärsyttäisi jos oma ryhmä olisi vähemmän mukava, mutta meidän ryhmä on kyllä varsin kiva.

Loppuun vielä tärkein eroavaisuus lukion ja amiksen välillä: Lukio lihottaa ja amis laihduttaa, oikeasti! Itselläni oli lukiossa aina nälkä, joten söinkin sitten aika usein ja paljon :D (En ollut kuitenkaan lihava.) Amiksessa tulee jotenkin liikuttua enemmän ihan koulujaksojenkin aikana, joten ehkä sen ansiosta olen kokenut pienen laihtumisen ihmeen. Työharjoittelujaksoilla tulee sitten kyllä kahvitauoilla syötyä aika paljon kaikkea hyvää....

Ps. Tämä oli blogini 100. postaus, jeeeeee!