Näyttösuunnitelma sucks

Yyyyyh näyttösuunnitelman väkertäminen on yksi maailman hirveimmistä puuhista. Heräsin tänään yhdeksältä kirjoittamaan sitä, jotta saisin tehtyä sitä mahdollisimman pitkälle ennen tämän päivän iltavuoroa, viikonloppua ja neljän päivän vapaita. En ole edistynyt paljon yhtään, koska löydän itseni jatkuvasti facebookista, lukemasta blogeja tai tekemästä jotain muuta yhtä fiksua. Nyt päätin sitten tulla valittamaan tännekin tuosta hirveydestä. Näyttö on melkein viikon päästä, ugh. Eilen kyllä tuntui harjoittelussa siltä, ettei se olisi mitenkään hirmu vaikeaa olla tuolla oikeasti töissä.

Röh-piikki

Hieman asiaa sikapiikistä. Mun mielestä on aika törkeetä, että viime syksynä ihmisille kiven kovaa vakuutettiin sen rokotuksen olevan turvallinen, vaikkei sitä oltu ees kunnolla ehditty testaamaan. Ja ne testaukset oli tehty pääosin aikuisilla, niin mites ne lapset jotka joutuu nyt lopun elämäänsä kärsimään narkolepsiasta? Se vaikuttaa niiden ammatinvalintaan yms. ja voiko ne saada ees ajokorttia? Oon ihan varma, että mä sain tosta rokotteesta jonkun narkolepsian esiasteen, koska tuntuu että oon aina väsyny. Sillon sen rokotteen jälkeenkin olin muutaman päivän ihan muissa maailmoissa kun väsytti niin hirmusti. Eli joo, nyt kun olen jo lähes valmis lähihoitaja, voin tehdä itselleni tällaisia diagnooseja. Loppuelämäni vietänkin sitten väsyneenä, kiitos sikapiikin.

Huomaa ehkä tän tekstin laadusta, että vapaa viikonloppu tulee tarpeeseen. Mua kyllä oikeesti kiinnostaa tuo rokotushommeli: Jos ympäri maailmaa (?) on ihmisiin pistetty tuota samaa ainetta, niin miksi vain Suomessa ja Ruotsissa lapset on yhtäkkiä alkaneet sairastua narkolepsiaan? Joku on mennyt pieleen ja pahasti. Ehkäpä meillä täällä pohjolassa on vaan tosi erikoiset geenit. Tai mitäs jos Suomeen ja Ruotsiin onkin toimitettu joku väärennös tosta rokotteesta? Hmmmm!

Herkkupäivä

Eilen oli harjoittelussa varsinainen karkkipäivä. Ensimmäisen työtunnin aikana onnistuin hamstraamaan 3 Marianne-karkkia, kaikki eri ihmisiltä! Myöhemmin sain vielä Omar-namun eräältä papalta. Näytin varmasti niin karkinhimoiselta, että mummot ja papat päättivät poistaa typerän 'aah haluan jotain hyvää'- ilmeen kasvoiltani. Hmm, miksi kirjoitan tästä tänne blogiin? Olenkos muuten jo maininnut, että harjoittelupaikassani tehdään kaikki ruuat itse? Mums mums, kaikki herkut ja muut ruoat ovat niin herkullisia, että pelkään oikeasti lihovani tuolla. (Oikeasti olen kyllä hieman laihtunut) Kääretorttua, suklaapiirakkaa, uuniomenia....mmm.

Nyt olen jo päässyt tekemään asioita ihan yksinkin tuolla, kuten iltapesuja yms. Enää ei tarvitse koko ajan miettiä kuumeisesti että mitäs nyt pestään ja missä järjestyksessä yms., vaan ne alkavat pikkuhiljaa tulla ihan luonnostaan. Okei, yksi päivä olin jo laittanut yhden papan sänkyyn kunnes muistin, että voi video, unohdin pestä hampaat. Lucky me, kyseessä oli pappa jolla ei ollut hampaita. (Tekohampaat olivat tippuneet järveen.) Lääkkeitten jakamista olen myös päässyt harjoittelemaan, tykkään tosi paljon kaikista lääkejutuista. Eilen tein selvitystä kahden näyttöpotilaani lääkityksestä ja etsin aivan hurmiossa Pharmaca Fennicasta heidän käyttämiensä lääkkeiden haittavaikutuksia. Kyllä musta vielä hoitaja tulee. Näyttö jo kahden viikon päästä, uulala.

Jee vai möö?

Haha mulla vaihtelee fiilikset tuota harkkapaikkaa koskien kyllä vähän joka päivä! Viime viikolla lähdin parina päivänä harjoittelusta melkeinpä ilmassa leijuen ja aloin saman tien odottaa seuraavaa päivää että pääsisin taas sinne. Viikonloppuna olin jotenkin tosi väsynyt ja tuntui etten osannut tehdä mitään...ja jos tein, niin sekin meni ihan väärin. Yääh.

Välillä ahdistaa se, kun ei tiedä miten opiskelijana pitäisi siellä toimia. Juu, olen oppijan asemassa siellä, mutta silti on välillä tyhmä olo kun ei tiedä yhtään mitä pitäisi tehdä. Viikonloppuisin kun hoitohenkilökunnan pitää itse tehdä ruoka, niin se koko ruuanlaittohärdelli on ihan sekavaa enkä jotenkin tiedä yhtään mitä pitäisi tehdä. Okei, mua ei arvioida ruuanlaittotaitojen tai minkään muun kuin niiden hoitohommien mukaan, mutta silti tuntuu tyhmältä vain seistä ja miettiä että joo, mitähän sitten.... Kyselen siellä sitten ihan tyhmiä yms. jotta saan aikani kulumaan. :D

Tuntuu ihan no-lifelta tämä elämä nyt kun on 8 päivän aikana ollut 1 vapaapäivä. Vuorotyö on siitä ihan mukavaa, että tulee hieman vaihtelua päiviin, mutta kyllä se taitaa veronsa ottaa erityisesti tällaiselta kokemattomalta opiskelijalta. :D Nyt on jo helpompaa, kun asukkaita on alkanut tuntemaan ja kaikenlaiset perushoitojutut ovat jo vähän tulleet tutuiksi. Koko ajan pitää kuitenkin olla ajatukset mukana, että mitä seuraavaksi tehdään. Tänään on ollut vähän möö-päivä, en ole jaksanut oikein jutella kunnolla kenellekään eikä muutenkaan ole aivot ihan täydessä terässä.

Opettajakin kävi muuten yksi päivä vierailulla...Aika tiukan open tulin saaneeksi, mutta yää en jaksa ajatella sitä nyt. Typerä näyttökin vaan lähestyy ja lähestyy, nyt on jo 1/3 harjottelusta ohi. :O Olen jo valinnut kaksi näyttöpotilastani, nyt pitäisi vain pian jaksaa alkaa väsätä potilasprofiileja ja itse näyttösuunnitelmaa, voi kiva kiva kiva kun olen innoissani.

Saavutukset

Parin päivän aikana olen kokenut hurjia uusia juttuja. :D

1. Parran ajaminen. Okei, olin kyllä tehnyt sen kerran aikaisemminkin, mutten kertaakaan sellaisella sähkökäyttöisellä koneella. Tuli papalle siloinen poski.
2. Astmalääkkeen antaminen. Suihkaus vain ja henki kulkee taas!
3. Pelastuslakanan käyttö. Tuli huomattua että on tosi tärkeää, että lakana on laitettu oikein. Minutkin pelastettiin sängystä pelastuslakanan avulla ja oli kyllä hurjaa touhua. :D
4. MRSA-potilaan huoneen siivoaminen. Eipä se hirveästi eronnut normaalista siivouksesta... mut hei daa, sentään mrsa.
5. Peräruiskeen antaminen. Haha uskokaa tai älkää, mutta se oli tosi kivaa.
6. Tukisukkien laittaminen. Inhoan niiden sukkien käsittelyä kun ne on niin jähmeät, mutta nyt osaan ainakin yhden tyylin niiden laittamiseen.

"Hyvää yötä, kiltti tyttö"

Harjoittelua palvelukodissa on nyt takana kolme iltavuoroa...Kolmantena päivänä alkoi jo tuntua siltä, että ehkei tämä niin kamala paikka olekaan. :D Vähän on tavallaan ollut vaikeaa, kun ei vielä tunne kaikkia asukkaita eikä ole tiennyt, että esim. kenellä toimii pää ja kenellä ei, kenellä on tekohampaat ja kuka pystyy kävelemään ja suoriutumaan itsenäisesti pesuista yms. Minulla kun ei ole hirveästi vanhuksista kokemusta, niin se vanhoille puhuminenkin on tavallaan ihan uusi juttu...

Harjoittelupaikkani on hyvin kodinomainen paikka, asukkailla on omat huoneet jotka he ovat saaneet sisustaa omilla tavaroillaan ja saavat myös olla omissa vaatteissaan. Asukkaita ei pakoteta syömään jos ei ole nälkä (paitsi tietenkin jossain vaiheessa on ehkä syytä alkaa huolestua jos ei ruoka maistu :D), ja esim. iltapalaa saa hajautetusti klo 17-20, eli ruoka-ajat eivät ole kovinkaan täsmällisiä. Ruokaa saa kun on nälkä. Asukkaita on tällä hetkellä 13, suurin osa on kahden avustettavia. Asukkaat elävät ihan niin kuin omassa kodissaan. Kaikenlaista päiväohjelmaa on, ja sauna lämmitetään kahdesti viikossa. Hoitajilla ei ole työasuja vaan ovat ihan omissa vaatteissaan. Jääkaapista saan minäkin syödä ruokaa aina kun tulee nälkä. :D

Mielestäni tuo ei ehkä kuitenkaan ole paras mahdollinen harjoittelupaikka, lääkkeet jaetaan nimittäin kerran kahdessa viikossa (yöhoitaja jakaa =en tiedä pääsenkö ikinä lääkkeitä jakamaan), lääkelaskuja ei tarvitse melkeinpä mihinkään eikä asukkaille tarvitse tehdä kovinkaan paljon minkäänlaisia "toimenpiteitä". Olen päässyt kolmen päivän aikana jopa mittaamaan kuumeen ja laittamaan silmätippoja. Ja seuraamaan cystofixin huuhtelua. Tai sitten kaikki operaatiot tehdään aamuvuorossa, jossa en ole vielä ollut. Täysin vuodepotilaitakaan ei ole yhtään.

Työtoverit ovat varsin mukavia, ja ohjaajanikin on about 1000 kertaa kivempi kuin mitä päiväkotiohjaajani oli. Asukkaiden persoonasta alkaa pikku hiljaa paljastua sellaisia kivoja pikku juttuja. Yksi pappa puhuu aina uimisesta, yksi mummo aina ihastelee hiuksiani tai korviksiani ja yksi mummo on selvästi todella todella huumorintajuinen vaikkei siltä ihan ensisilmäyksellä vaikutakaan. On se vaan jännää. Illalla on mukava toivotella kaikille hyvää yötä, ja ehkä parasta tässä työssä onkin se potilaiden antama palaute, kun he sanovat takaisin hyvät yöt ja kiittävät hyvästä hoidosta. :)

Kentälle mars

Olen valmistautunut huomenna alkavaan harjoittelujaksoon...

• Ostamalla uudet työkengät= punaiset crocksit.
• Leikkaamalla vaivalla kasvattamani kesäkynnet lyhyiksi, etten vaan raavi niitä mummoja :|
• Kuunnellen tänään hyvin tarkkaavaisena ja väsyneenä 2h jaarittelua työssäoppimisjutuista.
• Hommannut kaikki lippuset ja lappuset (=aterialaskutuslaput, työvuorotaulukot, koulutussopimukset, näyttösuunnitelmat jne.), joita luultavasti tulen tarvitsemaan.

Yksi juttu, johon en ollut varautunut, on se ettei harjoittelupaikassani ole työasuja, vaan sinne pitää mennä omissa vaatteissa. Toivottavasti ei ole kovin sottaista puuhaa mitä joutuu (tai siis pääsee) tekemään. Kirjoittelen harkkapaikastani eli vanhusten palvelukodista sitten enemmän, kun olen vähän tutustunut siihen ihan livenä. Huomenna alkaa harjoittelu iltavuorolla, huijuijuiiiii.

1vee

Tässä kuussa blogini täyttää 1 vuotta, joten sen kunniaksi päätin tekaista uuden bannerin. Mitäs tykkäätte? Saako jäädä vai painanko deleteä?

PS. Kiitokset kaikille lukijoille, että jaksatte lueskella juttujani! :)

Kouluahdistus

Voi nyyh, koulu alkaa viikon päästä! Koko kesän olen melko hyvin onnistunut olemaan ajattelematta koulua, mutta eilen se vihdoin iski tajuntaan että jee, ensi viikolla alkaa muuten harjoittelu! Kun ensin alkukesän raatoi niska limassa töitä ja sai siitä palkkaa, niin nyt vähän ehkä ärsyttää mennä ilmaistyöläiseksi vanhusten palvelukotiin.

Olin tuossa töiden loputtua täynnä itseluottamusta, koska oikeasti selvisin hyvin niiden lasten kanssa vaikka välillä työpäiväni olivatkin jopa 11h. Leireilläkin olin niitä vanhimpia ohjaajia ja leirit olivat tosi onnistuneita kaikki! Kellekään lapselle ei mitään sattunut vaikka olin lääkevastaavanakin (:DD) ja olin ihan hämmästynyt kuinka pomotin niitä lapsia siellä ihan onnessani. Olen nimittäin aina ajatellut, että tykkään enemmän kun joku sanoo mulle, mitä pitää tehdä. Mutta se olikin aika hauskaa määräillä niitä kauhukakaroita ja kertoa mitä he eivät saa tehdä! Hahaa.

Nyt tuo kesätöistä hankittu itsevarmuus meinaa kadota jonnekin. Mietin koko ajan, että pitääkö mun oikeasti osata vielä ne kaikki jutut joita keväällä opiskelin?? Pelkään myös sitä, että alan puhua niille vanhoille ihmisille samalla tavalla kuin lapsille: "Noniin, lähdetäänpäs sitten kaikki ulos. Mattikin laittaa lippiksen päähän ettei vain tule auringonpistosta. Ja Liisa käy pissalla ettei sitten ulkoa tarvitse tulla sisälle vessaan." Inhoan myös sitä, että uusissa paikoissa on aina ihan hirveän pihalla ne ensimmäiset päivät. Onneksi samaan paikkaan on tulossa yksi toinenkin luokkalaisemme, joten en ole ihan yksin siellä.

Tiedän, että 10.8. klo 9 meillä on kenttäinfo koululla ja sitten 11.8. alkaa harjoittelu. Kaverini sanoi, että kuulemma ne opet soittaa sinne harkkapaikkaan ja sopii, moneenko menemme ekana päivänä. Toisaalta olisi itsekin ihan kiva soittaa sinne tai mennä käymään, jotta tietäisi edes vähän mihin pitää varautua. Ja jos opet kerran soittaa, niin riittääkö että minä vain marssin sitten kyseisenä päivänä ja aikana sinne ja sanon että terppa, tulin harjoitteluun! Odottelisin vähän niin kuin lisätietoa näistä jutuista...mulla ei siis ole mitään tietoja koskien sitä harkkapaikkaani, edes puhelinnumeroa.

No, ehkä ne asiat tästä selkenee. On se tavallaan ihan kiva kouluun mennä ja nähdä taas koulukamuja. :) Ja se, että moniko on jättänyt leikin kesken. :D