Today

Tänään kulutin lähes koko 6h työpäiväni purkamalla tavaroita kaappeihin. Ihan alkoi sormet punoittaa kun niin ahkerasti availin pahvilaatikoita ja kiikutin tavaroita oikeille paikoilleen. En edes saanut koko valtavaa operaatiota valmiiksi, vaan jätin vielä muutaman laatikon muille purettavaksi. Njäh. Purkaminen olisi varmasti ollut 100 kertaa helpompaa, jos olisin tiennyt mitä kaikki tavarat ovat. Minulle kun ei ole kukaan selittänyt, mitä eroa on iv-letkulla (??) ja minkälie tipanlaskijan letkulla. Ei kai se ole ihme, jos ensin panen näitä salaperäisiä iv-letkuja vääriin paikkoihin, kun nehän näyttävät ihan samoilta miljoonan muun eri letkun kanssa.

Kuva täältä. Happiviikset sentään jo tunnistan! :D

Onneksi pääsin tänään puuhaamaan myös hieman muutakin kuin purkamaan laatikoita. Sain auttaa erään papan pesemisessä ja pukemisessa, ja samoin auttelin yhden mummon pukemisessa ja kääntelyssä. Petasin yhden sängyn ja jaoin ruoan eräälle nuorelle miehelle. Saatoin kaksi rouvaa labraan verikokeisiin. Toinen heistä oli kiukkuisella tuulella eikä olisi muka jaksanut itse kävellä labraan asti, kun toinen taas oli kuin mikäkin aurinko ja tallusti kiltisti perässäni näytteiden ottoon.

Harjoittelu jatkukoon ja Cosmon tekniikka toimikoon

Viime torstaina kauhistuin syvästi, kun osastonhoitaja tuli sanomaan minulle: "Hei puhutaan vaikka huomenna siitä sun jatkamisesta täällä, kunhan oon kuullut noiden muiden hoitajien mielipiteet. Saat sit vähän kertoa myös mitä oot oppinut." Olin ihan paniikissa että ne todella haluavat päästä minusta eroon ja aloin jo mielessäni suunnitella tosissani soittavani johkin uuteen mahdolliseen harjoittelupaikkaan.

Mutta ahh, eivät ne halua minusta eroon! Minusta on siellä kuulemma suuri apu ja osastonhoitaja puhui joulukuusta, että jos sinne asti haluan olla niin saan olla. Hän vissiin luuli että minä tietenkin pääsen kouluun enkä voi pidempään sitten olla... Kumpa pääsisinkin. No anyway ensi viikon alussa olisi tarkoitus mennä kirjoittamaan jatkosopimus tuon harjoittelupaikan suhteen.

Tulipa tässä mieleeni, että jos terveydenhuollossa työskentelevät saavat sikainfluenssarokotteet ensimmäisten joukossa, niin saanko minäkin?? Saavatko rokotteen muka kaikki sairaiden parissa työskentelevät? Minähän olen vain harjoittelija, eikä osastollani hoideta influenssapotilaita...

Kuva täältä.


Cosmon avulla tavoitteet todeksi -projektia ajattelin nyt myös hieman päivitellä. Kesäkuussa tekemästäni pääsykokeesta tilasin pääsykoepalautteen, ja päätin nyt listata tähän kohdat, joissa en ole (tai ainakaan vielä kesällä en ollut) tarpeeksi "hyvä" päästäkseni opiskelemaan. Persoonallisuuttani siis käsittelevät. Olen...

• pessimistinen onnistuessani [En kyllä oikeasti ole tätä mieltä, kyllä minä osaan iloita onnistumisista!? Ehkä vain vastasin silloin pääsykokeessa jotenkin oudosti, tai sitten ne testit tunsivat minut paremmin kuin itse tunnen itseni :(]
• hieman liian epävarma, murehtiva ja itseäni syyllistävä [Hmm joo, tämä pitää paikkaansa. En ole kovin itsevarma, mutta olen kyllä huomannut, että itsevarmuuteni on noussut työharjoittelun myötä!]
• alistunut ja minulla on matala vaikuttamishalu [Tätä on oikeasti vähän paha yrittää muuttaa, jätän suuret päätökset oikeasti mieluummin muiden päätettäviksi.]
• ujo ja epäröivä [Tämä riippuu kyllä ihan seurasta ja tilanteesta.]
• sääntöjä välttelevä ja vapausasteita ottava [Aaahaa?? No enpä kyllä kuvailisi itseäni näillä sanoilla :D]
• enemmän teoreettinen kuin käytännöllinen [Riippuu... mieluummin kyllä harjoittelen juttuja käytännössä kuin luen kirjoista.]

Täytyykin alkaa todella tutkiskelemaan itseäni, että olenko tuollainen mitä ne testit väittävät... Nuo olivat tosiaankin vain ne jutut, joiden perusteella en soveltuisi hoitoalalle. Kyllä niitä "sovit tälle alalle" -kohtia oli ihan yhtä paljon ellei hieman enemmänkin =).

Ristiriitaisia tuntemuksia

Käsittämätöntä, miten ihmisellä voi olla niin sekavat tunteet yhtä työpaikkaa kohtaan. Välillä (lue: koko viime viikon) olin töissä sillä tuulella, että "Voi apua en jaksa enää!! Haluan kotiin nukkumaan enkä jöllöttää täällä!" Olin välillä niiiin tylsistynyt, että harkitsin jo vakavasti lähteväni töistä kesken päivän, kun 'kukaan ei kuitenkaan mua täällä tartte'. Tuntui, ettei musta ole mitään hyötyä. Sain vaan järjestellä kaappeja, huoh.

Tänään uuden viikon alkaessa olin taas aivan toisella mielellä. Tylsistyä en ehtinyt montaakaan kertaa, kun tänään apuani kaivattiin aika usein :). Oli kiva taas tuntea itsensä tarpeelliseksi. Yhden hoitajan kanssa kun juttelimme ja kerroin että olin hakenut sairaanhoitajaksi, hän tokaisi: "Tuollaisia omatoimisia ja reippaita tyttöjä tällä alalla tarvitaankin." Olin ihan wtf, en ihan ensimmäisenä käyttäisi itsestäni sanoja omatoiminen ja reipas. Noh, mielipiteensä kullakin.

Kuva täältä.

Tänään sain kokea sen, kuinka sairaalatyö voi todella olla henkisesti raskasta. Maailma on paha paikka ja itselleni tuli aivan hirveä olo yhden nuoren miehen puolesta. En viitsi kertoa enempää asiasta, koska joku saattaisi fiksuna arvata missä päin Suomea (ja millä osastolla) työskentelen. Hmm, mystistä. Sen vain sanon, että älkää missään nimessä uskoko kaikkea mitä medialta kuulette.

Työharjoitteluni loppuisi ensi viikolla... ehkä. Sitä voi ilmeisesti jatkaa, jos kumpikin osapuoli tahtoo. Mietinkin tässä, että tahdonko. Jos minusta oikeasti on jotain hyötyä, niin kai minä vielä toisenkin kuukauden jaksaisin siellä avustaa. Toisaalta taas haluaisin kokea jotakin uutta. Haluaisin ehkä päästä tutustumaan neuvolatoimintaan tai sitten olisi kiva nähdä joku uusi osasto sairaalasta. Sitten olisi taas edessä ahkera puhelimen käyttö, työkkärissä juokseminen ja sopimusten kirjoittelu. Ja taas tutustuminen uuteen paikkaan. Juuri kun on alkanut sopeutua tuonne osastolle, niin pitäisi taas tutustua uusiin ihmisiin ja kaikkeen muuhun.

Tein sen

Hain kouluihin, iik. Hakupapereihin päätyi siis 3x sairaanhoitaja ja 1x terveydenhoitaja. Kuukauden päästä voi vissiin alkaa odotella pääsykoekutsuja?

Tänään osastolla kuoli yksi potilas. En ole ikinä nähnyt kuollutta ihmistä, ja olen onnellinen etten joutunut tuotakaan potilasta näkemään. Pari opiskelijaa meni yhden hoitajan kanssa opettelemaan vainajan laittoa. En kyllä varmaan ikinä uskalla sellaista tehdä, apua.

Huomenna alkaa AMK-haku

Cosmon avulla tavoitteet todeksi -projektiin kuuluu, että teen joka viikko vähintään yhden asian, joka edistää tavoitteeni (opiskelemaan pääsyn) toteutumista. Tähän mennessä olen jo ehtinyt tutustua turistina kaupunkiin, jonka aion laittaa 1.hakutoiveeksi ja perehtynyt sairaalaelämään työharjoittelun kautta. Tällä viikolla olen myös pohtinut vakavasti, minne kouluihin aion pyrkiä. Huomennahan se AMK-haku jo alkaa! Ensi viikon edistystehtäväni on varmaankin sitten se hakulomakkeen täyttäminen...

1.hakutoiveeni on ollut tiedossa jo varmaan 3vuotta, mutta muut sijat ovatkin sitten hieman hankalampia, minä kun haluan juuri sinne ykkösfavorittikaupunkiin. Näillä näkymin 2. ja 3. sijat täyttää sama kaupunki mutta eri oppilaitos. Se on vissiin niin hoitoalapainotteinen city että sairaanhoitajia halutaan moneen eri kouluun. 4. sijasta minulla ei ole mitään käsitystä. Tuskin hirveän usein 4.hakutoiveeseen edes pääsee, mutta haluan silti laittaa sinne jonkun koulun. Voi olla että sinne päätyy vaikka terveydenhoitaja ja joku randomkaupunki. Mietin myös vakavasti hakisinko 2. asteen haussa lähihoitajaksi... hmmmm.

Tää on siis niin mun juttu!

Tänään ja eilen töissä tuntui juuri tuolta: tätä haluan tehdä loppuelämäni ajan! Olen tuntenut olevani todella hyödyllinen apulainen, vaikka alkuviikosta meni vähän huonommin enkä oikein tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä... Minulla kun ei ole ketään varsinaista "ohjaajaa", joten jouduin palloilla ympäriinsä ja yrittää tarjota apuani tai tehdä edes jotain hyödyllistä.

Tänään kuitenkin oli todella kiva päivä! Tunsin ensimmäistä kertaa, että minähän osasin oikeasti auttaa! Autoin nimittäin ihan yksin erään lonkkaleikkauksessa olleen mummon vessaan! :D Osasin antaa kaikki rollaattorit ja tarvittavat apuvälineet mummolle sekä asentaa korokkeita yms. Aamulla autoin erään hoitajan kanssa tämän saman mummon suihkuun. Viime viikolla aloittaessani sairaalassa en olisi voinut kuvitellakaan, että osaan tehdä mitään tuollaista.

Keksin itselleni taas uuden ammatin (viikko sitten päätin ryhtyä sairaanhoitajan sijasta korvalääkäriksi..........): kipsimestari! Tai no lääkintävahtimestarit niitä kipsejä kai tekevät. Tänään sain seurata kun yhdelle naiselle tehtiin jalkaan kipsi, ja olin ihan "Voi mäkin haluan tulla tuota kipsiä tuolla lailla muotoilemaan!" RAKASTAN sairaalaa, kun saan nähdä tuollaisia kivoja juttuja!

Osastolla on nyt paljon opiskelijoita suorittamassa harjoitteluitaan. Se on kiva kun en ole ainut hyypiö, joka ei osaa kaikkea. Sain tänään toimia valokuvaajana kun eräs fysioterapian opiskelija opetti potilaalle kyynärsauvojen käyttöä, ja hän tarvitsi itselleen videomateriaalia tilanteesta. Kivaaaaaa.

Eilen yksi mummo sanoi minulle:"Sinusta tulee varmaan hyvä sairaanhoitaja." Voi kiiiiitos, lämmitti mieltä :).

Ps. Viikonlopun aikana luvassa ajankohtaista tietoa projektista Cosmon avulla tavoitteet todeksi :>

Kuva täältä.

Minä <3 työvaatteet

Aina, kun aamulla vetää työvaatteet päälle, tulee sellainen fiilis että nyt minä kuulun joukkoon. Saa kuulla hyvät huomenet monelta eri ihmiseltä, keitä ei ole aiemmin edes tavannut ja käytävillä yksi jos toinenkin hymyilee lämpimästi.

Parasta työvaatteissa on kuitenkin se, että ihan oikeasti jotkut luulevat minua oikeaksi sairaanhoitajaksi! Olen vissiin ihan pätevän hoitajan näköinen ;). Potilaat ja omaiset tulevat kysymään neuvoa, kun huomaavat että "hoitaja" saapuu. Se on vielä niin palkitsevaakin, kun useimmiten osaan jopa kertoa vastaukset heidän pulmiinsa.

Rankkaa, niin rankkaa

Uskomatonta, kuinka rankkaa voi olla tehdä 6 tunnin työpäiviä pelkkänä harjoittelijana! Jalkoja särkee työpäivän jälkeen aina ihan kamalasti, vaikka luulen omistavani hyvät työkengät. Viime yönä nukuin 8½ h, joka vielä kesällä riitti vallan mainiosti, kun hoidin lapsia. Tänään aamulla meinasin kuitenkin nukahtaa bussiin, samoin iltapäivällä ja nyt en meinaa saada minkäänlaista tekstiä aikaiseksi kun silmät meinaavat aina vain lurpsahtaa kiinni.

Jo näiden kolmen päivän aikana, jotka olen sairaalassa viettänyt, olen tajunnut että hoitotyö on se mun juttu! Vaikka en itse mitään erityisiä hoitotoimia osaa siellä tehdä, niin seuratessani hoitajien työtä koen aina jonkinmoista kummaa halua päästä tekemään niitä samoja hommia! Tänään sain viedä yhden mummon toiselle osastolle korvatutkimuksiin, ja siellä oli tosi kiva mieslääkäri, joka antoi minunkin katsoa tämän mummon korvaan jollain laitteella. Olin ihan "wou, siistiä!" Melkein päätin jo ryhtyä korvalääkäriksi :D.

Osastolla, jolla työskentelen, potilaat vaihtuvat melko nopeasti ja useimmat ovat osastolla pari päivää. Juuri siksi haluaisinkin sairaalaan töihin, kun samoja naamoja ei tarvitse kovin kauaa katsella :D. Vuorotyössäkin on se hyvä juttu, että työkaverit eivät aina ole samoja, vaan työpäiviin tulee mukavaa vaihtelua kun täytyy työskennellä erilaisten ihmisten kanssa. Potilaiden nopea vaihtuminen on välillä myös surullista, nimittäin silloin kun hoidettavana on joku kiva ihminen. Yksi pappa tarjosi tänään minulle karkkia, ja toinen mies aikoi lähteä viemään minut kahville :D. Harmi vain että työni loppuivat jo ennen kuin hän olisi ollut valmis sinne kahvittelemaan lähtemään :>.

Katselen tässä samalla netistä Nelosen Sairaala-sarjaa, kun jäi eilinen jakso näkemättä. Nyt tuotakin sarjaa katsoo ihan eri lailla kun on hieman jo perehtynyt sairaalan elämään. Hei, tuollakin on tuollaisia samanlaisia kertakäyttöhanskoja!

1. työharjoittelupäiväni

Huuuu onpas nyt sekavat fiilikset ekaa harjoittelupäivää koskien! Aamuni oli hyvinhyvin kiireinen, säntäilin kotona huoneesta toiseen ja etsin kaikkia tavaroitani. Olisi pitänyt etsiä kaikki valmiiksi jo illalla. No, selvisin kuin selvisinkin kahdella bussilla sairaalalle, ja sieltä pienen harhailun jälkeen löysin jopa vaatevaraston, josta varastin itselleni työvaatteet. Hih, näytin ihan sairaanhoitajalta! Ainut vaan, ettei kukaan tiennyt missä on pukukaappini (jonne mulla on siis avaimet jo). Jouduin käyttämään jotain yhteistä kaappia muiden "vierailijoiden" kanssa, pöh.

Päiväni alkoi tutustumalla osastoon erään hoitajatädin avulla. En kyllä muista enää paljon mitään mitä hän kertoi, kun tuli niin paljon infoa kerralla! :D Suosin puheessani sanoja "okei", "joo" ja "ahaa", kun hän kertoili osaston toiminnasta. Sitten minut sysättiin toisen hoitajan seuraan, jonka mukana lähes koko päivän kuljin. Tänään hieman autoin potilaiden pesemisessä, pukemisessa ja nostelussa, syötin paria mummoa ja järjestelin kaappeja. Välillä vain harhailin käytävillä, kun mitään tehtävää ei ollut enkä tiennyt mitä olisi pitänyt alkaa tehdä! Olisi varmaan pitänyt olla oma-aloitteisempi, mutta olin jotenkin niin pihalla kaikesta ettenhän minä voinut kenenkään luo vain marssia ja alkaa tehdä jotain!

Itselläni oli hirmuiset pelot siitä, että joutuisin näkemään jotain kamalia märkiviä haavoja ja ruhjoutuneita ruumiinosia. Niitä juuri jouduinkin näkemään (haavoja ainakin), mutta olenkin vissiin aika kylmähermoinen tyyppi, kun eivät ne olleetkaan yhtään niin kamalia mitä olin luullut. Äitini (lähihoitaja) on nimittäin pelotellut minua siitä, kuinka hän joutuu työssään näkemään vaikka mitä ällötyksiä ja kuinka sairaanhoitajat joutuvat niitä sitten hoitamaan.

Oli aika suloista, kun muut hoitajat oikein pitivät huolta siitä, että muistan syödä. Sain kuulla monta kertaa: "Sun pitää muistaa syödä tarpeeks. Oot niin hoikka, että tulee huono olo jos et syö riittävästi!" Minulla on oikeasti välillä ollut hirveitä huolia painostani, joten oli oikeasti kiva kuulla jotain tuollaista! Ja yksi pappa kysyi minulta, että saako hän ottaa minusta kännykällään kuvan, kun hän niin pitää kauniista kuvista! Hih :)

Nyt on vielä hyvin vaikeaa sanoa, haluanko tosissani sairaanhoitajaksi vai hylkäänkö koko ajatuksenkin siitä ammatista :D. Toivottavasti tämä juttu alkaisi pikku hiljaa sujua rutiinin omaisemmin ja alkaisi tuntua siltä, että oikeasti osaan edes vähän auttaa. Välillä hirvitti nostella potilaita, kun tiesi että heihin sattui, mutta silti oli vain kiskottava heitä sängystä ylös. Ehkä se tästä pikkuhiljaa... toivottavasti ainakin :S. Koirakuva tuossa alhaalla kuvaa hieman sitä olotilaani, joka minulla päivällä oli :D.