1. Opit järjestelmällisyyttä. Opit myös tekemään monia asioita yhtäaikaisesti; ei ole mikään ongelma puhua puhelimessa, syödä leipää ja tehdä lääkemuutoksia, kaikkea samaan aikaan siis.
2. Opit itsehillintää ja kärsivällisyyttä. Et jaksa pitkän päälle enää välittää siitä, kun omaiset soittelevat päivän mittaan kahdeksatta kertaa ja kyselevät täsmälleen sam...oja asioita. Tässä täytyy muistaa, että ei ole olemassa typeriä kysymyksiä, on olemassa vain helvetin typeriä kysyjiä.
3. Opit olemaan loukkaantumatta ihan pienistä. Tyypillisimmät lempinimet kuten "huora" ja "vittumainen akka" eivät tunnu muutaman kuukauden jälkeen enää missään. Et myöskään jaksa välittää siitä, jos potilas lyö sinua nyrkillä naamaan tai ilahduttaa jollain muulla vastaavalla keinolla. Ja sitäpaitsi uudet silmälasit saa työnantajan kustannuksella, jos vahinko on sattunut työaikana.
4. Opit nauttimaan askeettisen elämän iloista. Näillä palkoilla se on hyvä taito.
5. Opit myös nauttimaan elämän pienistä asioista, jotka monien muiden mielestä ovat itsestäänselvyyksiä. Näihin kuuluu mm. keskeytyksetön ruokatauko.
6. Saat alituisesti todistaa kuinka ahkera ja työllesi omistautunut työntekijä olet tekemällä kahden ihmisen työt - yhden ihmisen palkalla.
7. Et kyllästy työkavereihisi, koska et ehdi jutella heidän kanssaan montaakaan työasioiden ulkopuolista asiaa vuoron aikana. Lisäbonuksena tulevat myös alati vaihtuvat sijaiset.
8. Saat nauttia kaikista vuorokaudenajoista, koska rytmisi on jatkuvasti sekaisin. Erityisesti tämä ajatus lämmittää mieltä aamuneljän kierrolla vaippaa vaihtaessasi; muut ihmiset ovat nukkumassa ja menettävät tämänkin kullanarvoisen aamuhetken!
9. Alkoholinkäyttösi vähenee varmasti. Kun monen peräkkäisen työviikonlopun ja rankan työviikon jälkeen pääset viikonloppuvapaalle, olet valmista kauraa sänkyyn. Siinä ne lauantai ja sunnuntai sitten vierähtävätkin mukavasti eikä rahaa kulu baareihin ollenkaan!
10. Jos kuitenkin koet, ettei työsi anna sinulle tarpeeksi ja aiot nautiskella olostasi alkoholin avulla, suosittelen, että teet sen yövuorojen jälkeisenä nukkumapäivänä. Tällöin elimistösi käy muutenkin ylikierroksilla ja alkoholi menee päähän kuin kirves. Tulee siis erittäin halvaksi, kun pääset baarista kantokyydillä kotiin jo kahdeltatoista!
11. Kehität työtä tehdessäsi itsellesi ns. teräsmahan. Voit täysin sujuvasti puhua ruokapöydässä ulosteista ja oksennuksista eikä tunnu missään.
12. Tuot töistä mukanasi niin paljon bakteereita, että luultavasti naapurisikin tulevat vastustuskykyisiksi liikkeellä oleville kulkutaudeille
Positiivista :D
torstai 27. lokakuuta 2011
maanantai 24. lokakuuta 2011
"LOMA"!
Perjantaina päättyi aherrus sairaalaharjoittelussa! Voi että miten ihana tunne! Viime yönä näin painajaista, jossa mulla oli vielä 7 päivää jäljellä siellä osastolla, voi mikä helpotus olikaan kun heräsin ja tajusin että jippii, mulla on "loma"! :D Mulle loma on sitä ettei tarvii mennä kouluun tai töihin. Opparia pitäisi kyllä alkaa tosissaan tekemään, mutta jotenkin senkään tekeminen ei enää niin paljon ahdista. Varmasti kyllä menen koululle jonain päivinä sitä tekemään, mutta ei se haittaa koska mitään opetusta ei ole. Nyt on niin paljon käytännön tietoa aivohalvauspotilaan hoidosta että kirjoittaminenkin on varmasti helpompaa. :)
Harjoittelusta sain numeroksi H2, ja olen tyytyväinen. K3 tuntui ihan utopistiselta ajatukselta omiin taitoihini nähden, vaikka kotihoidon harjoittelusta sainkin epäviralliseksi numeroksi 2,5. Näytön mulla otti vastaan mukavampi ohjaajani, ja tuntuu että "ilkeältä" ohjaajalta olisi varmaan tullut ykkönen. :D Menin jotenkin ihan kädettömäksi aina hänen seurassaan, ja tuntui että hän luuli etten osaa mitään. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin.
Harjoittelusta sain numeroksi H2, ja olen tyytyväinen. K3 tuntui ihan utopistiselta ajatukselta omiin taitoihini nähden, vaikka kotihoidon harjoittelusta sainkin epäviralliseksi numeroksi 2,5. Näytön mulla otti vastaan mukavampi ohjaajani, ja tuntuu että "ilkeältä" ohjaajalta olisi varmaan tullut ykkönen. :D Menin jotenkin ihan kädettömäksi aina hänen seurassaan, ja tuntui että hän luuli etten osaa mitään. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin.
lauantai 15. lokakuuta 2011
perjantai 14. lokakuuta 2011
Toisinaan ei jaksa
En ole hirveästi kirjoitellut osastoharjoittelustani, mutta nytpä kirjoitan ja valitettavasti mulla ei ole hirveän hyvää sanottavaa. Odotin että tuolla olisi tosi kivaa ja jännää, ja hihkuin innosta kun sain tietää pääseväni harjoitteluun aivohalvausosastolle. Karu totuus on se, etten ole viihtynyt ollenkaan, välillä on vapaapäivät menneet siihen että mietin vaan "eieieiei, huomenna taas sinne".
No kerrotaanpa ensin positiiviset asiat. Potilaat on tosi kivoja :) Ja on ollut mielenkiintoista seurata heidän kuntoutumistaan ja paranemistaan, kuulla heidän kokemuksistaan ja miltä sairastuminen heistä on tuntunut. Kaikki eivät kylläkään parane, ja kerran pääsinkin seuraamaan vainajan laittoa. Ei tuntunut oikein miltään, mutta kokemuksena oli hyvä, eikä jäänyt traumoja. :) Hieman kyllä jännitti koskettaa kuollutta ihmistä, iik. :D Yhtenä päivänä oli myös elvytystouhut käynnissä, itse en kyllä sitä ollut seuraamassa. Mummo saatiin elvytettyä, mutta teho-osastolle vietiin sitten lopulta. Eli kaikkea tuollaista "uutta jännää" on saanut kokea jo harjoittelun alkuvaiheessa tutuksi tulleiden katetrointien, Ekg:n ottamisten ja pistämisten lisäksi.
Sitten negatiiviset asiat. Työilmapiiri on suoraan hanurista, eikä opiskelijoita kyllä oteta huomioon yhtään niin hyvin kuin aiemmissa harjoittelupaikoissa. Jos ei opiskelijalla ole jonakin päivänä omaa ohjaajaa paikalla, niin eipä ole hirveästi innokkaita hoitsuja ottamassa tätä opiskelijaa työparikseen. Tänään minut ajettiin pois jostain palaverista, koska "Ei tästä oo sulle oikeestaan mitään hyötyä, mee auttamaan kahvin jaossa". Ja tosiaankin aiemmin oli yksi MUKAVA hoitaja sanonut, että joo tottakai saat mennä sinne kuuntelemaan, että hän ottaa aina opiskelijat kaikkeen tuommoiseen mukaan, vaikkei siitä olisi opiskelijalle varsinaista hyötyäkään. Mutta nämä ilkeät hoitajat ajavat pois, varmaan juoruavat opiskelijoista. ::) Ottaa päähän. Hirveä akkalauma juoruamassa milloin mistäkin ja kahvilla istutaan ties kuinka monta tuntia päivästä. Jotain myös kertoo se, että potilaat pelkäävät painaa kutsunappia, sillä "hoitajat voivat suuttua". Ei tsiisus. Ihan oma lukunsa on ilkeä ohjaajani, josta sanon vain että hän latistaa opiskelijan innokkuuden ja kaiken halun jatkaa tällä alalla. Pari kertaa on käynyt mielessä, etten ole sopiva ihminen tälle alalle, kun en vissiin osaa tehdä mitään vaikka olen kohta valmistumassa. Yhdessä vaiheessa mietin jo, että millehän alalle sitä vaihtaisi, mutten ole toistaiseksi keksinyt mitään kovin hurjasti kiinnostavaa vaihtoehtoa.
Enää 5 päivää jäljellä, luojan kiitos. Nyt viikonlopun viettoon ja suuntana ainakin Amarillo, adios!
(ps. en pysty vastaamaan kommentteihin, ei mitään tietoa mistä johtuu)
No kerrotaanpa ensin positiiviset asiat. Potilaat on tosi kivoja :) Ja on ollut mielenkiintoista seurata heidän kuntoutumistaan ja paranemistaan, kuulla heidän kokemuksistaan ja miltä sairastuminen heistä on tuntunut. Kaikki eivät kylläkään parane, ja kerran pääsinkin seuraamaan vainajan laittoa. Ei tuntunut oikein miltään, mutta kokemuksena oli hyvä, eikä jäänyt traumoja. :) Hieman kyllä jännitti koskettaa kuollutta ihmistä, iik. :D Yhtenä päivänä oli myös elvytystouhut käynnissä, itse en kyllä sitä ollut seuraamassa. Mummo saatiin elvytettyä, mutta teho-osastolle vietiin sitten lopulta. Eli kaikkea tuollaista "uutta jännää" on saanut kokea jo harjoittelun alkuvaiheessa tutuksi tulleiden katetrointien, Ekg:n ottamisten ja pistämisten lisäksi.
Sitten negatiiviset asiat. Työilmapiiri on suoraan hanurista, eikä opiskelijoita kyllä oteta huomioon yhtään niin hyvin kuin aiemmissa harjoittelupaikoissa. Jos ei opiskelijalla ole jonakin päivänä omaa ohjaajaa paikalla, niin eipä ole hirveästi innokkaita hoitsuja ottamassa tätä opiskelijaa työparikseen. Tänään minut ajettiin pois jostain palaverista, koska "Ei tästä oo sulle oikeestaan mitään hyötyä, mee auttamaan kahvin jaossa". Ja tosiaankin aiemmin oli yksi MUKAVA hoitaja sanonut, että joo tottakai saat mennä sinne kuuntelemaan, että hän ottaa aina opiskelijat kaikkeen tuommoiseen mukaan, vaikkei siitä olisi opiskelijalle varsinaista hyötyäkään. Mutta nämä ilkeät hoitajat ajavat pois, varmaan juoruavat opiskelijoista. ::) Ottaa päähän. Hirveä akkalauma juoruamassa milloin mistäkin ja kahvilla istutaan ties kuinka monta tuntia päivästä. Jotain myös kertoo se, että potilaat pelkäävät painaa kutsunappia, sillä "hoitajat voivat suuttua". Ei tsiisus. Ihan oma lukunsa on ilkeä ohjaajani, josta sanon vain että hän latistaa opiskelijan innokkuuden ja kaiken halun jatkaa tällä alalla. Pari kertaa on käynyt mielessä, etten ole sopiva ihminen tälle alalle, kun en vissiin osaa tehdä mitään vaikka olen kohta valmistumassa. Yhdessä vaiheessa mietin jo, että millehän alalle sitä vaihtaisi, mutten ole toistaiseksi keksinyt mitään kovin hurjasti kiinnostavaa vaihtoehtoa.
Enää 5 päivää jäljellä, luojan kiitos. Nyt viikonlopun viettoon ja suuntana ainakin Amarillo, adios!
(ps. en pysty vastaamaan kommentteihin, ei mitään tietoa mistä johtuu)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)