Voi niitä lukemattomia kertoja, kun olen taistellut pyörätuolin anatomian kanssa. Ikinä eivät kaikki osat toimi kunnolla, milloin jökkää jalkatuki ja milloin toinen rengas on tyhjä. Erilaisia virityksiä on tullut kokeiltua, kun potilaan vaikkapa jalka on täytynyt pitää kohoasennossa, mutta jalkatuet eivät ole olleet yhteistyökykyisiä. Olen ymmärtänyt miksi pääsykokeissa testattiin myös luovuutta, sitähän tarvitsee ihan hirmuisesti hoitotyössä!
Muistan, kuinka ensimmäistä kertaa pääsin työntämään potilasta pyörätuolilla ja olin aivan hermona. :D Nyt pyörätuolista on jo tullut lähes ylin ystäväni. Välillä olen haeskellut osastomme pyörätuoleja toiselta puolelta sairaalaa, kun ambulanssimiehet ja potilaskuljettajat eivät ole muistaneet tai no jaksaneet kärrätä niitä takaisin osastollemme.
Olen kokenut ilonhetkiä pyörätuolin parissa, kun potilas joka on maannut monta päivää sängyssä, on vihdoin päässyt istumaan pyörätuoliin ja päässyt huoneen toisellekin puolelle maistelemaan ja haistelemaan sairaalaelämää. Yksikin mummo oli aivan ihmeissään nähdessään kunnolla ulos!
Tänään osuin pyörätuolin kanssa sopivasti paikalle, kun keskellä käytävää oli erästä potilasta alkanut huimata. Hän pääsikin sitten istahtamaan pyörätuolilleni hengähtämään. Tänään tuli myös vähän harhailtua ympäri sairaalaa...taas. Minun piti palauttaa osastollemme unohtunut pyörätuoli os. 6:lle, ja luulin tietäväni missä kyseinen osasto on. No ei se tainnut ollakaan ihan siellä missä luulin ja päätin parkkeerata pyörätuolin seinän viereen siksi aikaa kun ensin etsin sen kyseisen osaston käsiini. Kuljin piiitkää käytävää edestakaisin mutta en vain löytänyt osastoa number 6. Lopulta päätin palata pyörätuolini luo, ja samassa havaitsinkin jonkin isän työntävän poikaansa minun hylkäämässä pyörätuolissani! Mitä tästä opimme? Älä hylkää pyörätuolia minne tahansa tai et nää sitä ehkä enää ikinä. :( Minä onneksi näin, mutta en viitsinyt varastaa sitä tuolia pikkupojan alta, joten annoin heidän jatkaa matkaansa minne ikinä menivätkään. Ja osasto 6:n sijainti on edelleen mysteeri.
Loppuun vielä yksi ei-pyörätuoli-asia: Eilen sain kunnian nauttia tango-serenadeista, kun eräs mies innostui hieman laulelemaan minulle.....kuuntelin varmaan tunnin hänen laulujaan. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti