Kentälle mars

Olen valmistautunut huomenna alkavaan harjoittelujaksoon...

• Ostamalla uudet työkengät= punaiset crocksit.
• Leikkaamalla vaivalla kasvattamani kesäkynnet lyhyiksi, etten vaan raavi niitä mummoja :|
• Kuunnellen tänään hyvin tarkkaavaisena ja väsyneenä 2h jaarittelua työssäoppimisjutuista.
• Hommannut kaikki lippuset ja lappuset (=aterialaskutuslaput, työvuorotaulukot, koulutussopimukset, näyttösuunnitelmat jne.), joita luultavasti tulen tarvitsemaan.

Yksi juttu, johon en ollut varautunut, on se ettei harjoittelupaikassani ole työasuja, vaan sinne pitää mennä omissa vaatteissa. Toivottavasti ei ole kovin sottaista puuhaa mitä joutuu (tai siis pääsee) tekemään. Kirjoittelen harkkapaikastani eli vanhusten palvelukodista sitten enemmän, kun olen vähän tutustunut siihen ihan livenä. Huomenna alkaa harjoittelu iltavuorolla, huijuijuiiiii.

1vee

Tässä kuussa blogini täyttää 1 vuotta, joten sen kunniaksi päätin tekaista uuden bannerin. Mitäs tykkäätte? Saako jäädä vai painanko deleteä?

PS. Kiitokset kaikille lukijoille, että jaksatte lueskella juttujani! :)

Kouluahdistus

Voi nyyh, koulu alkaa viikon päästä! Koko kesän olen melko hyvin onnistunut olemaan ajattelematta koulua, mutta eilen se vihdoin iski tajuntaan että jee, ensi viikolla alkaa muuten harjoittelu! Kun ensin alkukesän raatoi niska limassa töitä ja sai siitä palkkaa, niin nyt vähän ehkä ärsyttää mennä ilmaistyöläiseksi vanhusten palvelukotiin.

Olin tuossa töiden loputtua täynnä itseluottamusta, koska oikeasti selvisin hyvin niiden lasten kanssa vaikka välillä työpäiväni olivatkin jopa 11h. Leireilläkin olin niitä vanhimpia ohjaajia ja leirit olivat tosi onnistuneita kaikki! Kellekään lapselle ei mitään sattunut vaikka olin lääkevastaavanakin (:DD) ja olin ihan hämmästynyt kuinka pomotin niitä lapsia siellä ihan onnessani. Olen nimittäin aina ajatellut, että tykkään enemmän kun joku sanoo mulle, mitä pitää tehdä. Mutta se olikin aika hauskaa määräillä niitä kauhukakaroita ja kertoa mitä he eivät saa tehdä! Hahaa.

Nyt tuo kesätöistä hankittu itsevarmuus meinaa kadota jonnekin. Mietin koko ajan, että pitääkö mun oikeasti osata vielä ne kaikki jutut joita keväällä opiskelin?? Pelkään myös sitä, että alan puhua niille vanhoille ihmisille samalla tavalla kuin lapsille: "Noniin, lähdetäänpäs sitten kaikki ulos. Mattikin laittaa lippiksen päähän ettei vain tule auringonpistosta. Ja Liisa käy pissalla ettei sitten ulkoa tarvitse tulla sisälle vessaan." Inhoan myös sitä, että uusissa paikoissa on aina ihan hirveän pihalla ne ensimmäiset päivät. Onneksi samaan paikkaan on tulossa yksi toinenkin luokkalaisemme, joten en ole ihan yksin siellä.

Tiedän, että 10.8. klo 9 meillä on kenttäinfo koululla ja sitten 11.8. alkaa harjoittelu. Kaverini sanoi, että kuulemma ne opet soittaa sinne harkkapaikkaan ja sopii, moneenko menemme ekana päivänä. Toisaalta olisi itsekin ihan kiva soittaa sinne tai mennä käymään, jotta tietäisi edes vähän mihin pitää varautua. Ja jos opet kerran soittaa, niin riittääkö että minä vain marssin sitten kyseisenä päivänä ja aikana sinne ja sanon että terppa, tulin harjoitteluun! Odottelisin vähän niin kuin lisätietoa näistä jutuista...mulla ei siis ole mitään tietoja koskien sitä harkkapaikkaani, edes puhelinnumeroa.

No, ehkä ne asiat tästä selkenee. On se tavallaan ihan kiva kouluun mennä ja nähdä taas koulukamuja. :) Ja se, että moniko on jättänyt leikin kesken. :D

Verta

Kuva

Olen jo pitkään halunnut luovuttaa verta. Aina kun kuulen radiosta verenluovutus-mainoksen, haluan suunnata luovuttamaan. Tällä hetkellä verenluovutusaikeeni estää ainakin alle 4kk sitten otettu lävistys sekä parhaillaan oleva allergiakausi. Täällä voi testata, sopiiko itse luovuttajaksi.

Muistan verenluovutusaikeeni aina, kun kuljen veripalvelun ohi. Eilen katselin, kuinka veripalvelun viereisellä nurmikolla istui mies ja hänen vieressään veripalvelun työntekijä. Näytti siltä, että tyyppi oli käynyt verta luovuttamassa ja oli alkanut heikottamaan. En itse pelkää verta, mutta pelkään sitä, kun toisinaan kuulee annettavan vihjeitä miten pitää toimia jos alkaa heikottaa veren näkeminen. Sitten alan verta nähdessäni pelkäämään sitä, että minua alkaa huipata ja joskushan kun oikein ajattelee että "apua, mitäs jos kohta alkaa pyörryttää", niin sitten muuten alkaakin pyörryttää! :D (kukaan ei tajunnut...) Näin kävi mm. silloin, kun lukion bilsan ryhmän kanssa kävimme vierailulla veripalvelussa. Aluksi meni hyvin, mutta sitten kun jotain luokkalaista alkoi heikottaa, tuli itsellekin sellainen ahdistunut olo, ja tuntui ettei halua katsoa sitä verta enää. Eli kaikki ne verestä varoittelut aiheuttavat minulle sitä huonoa oloa, ja jos kaikki suhtautuisivat siihen iloisesti, ei mitään ongelmaa olisi.

Lupaan nyt itselleni mennä luovuttamaan verta heti kun vain pystyn. Kautta kiven ja kannon. Ja jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön.

Riiviöt

Enää 3 päivää töitä jäljellä!!! Jess jess jess. Nyt alkaa nimittäin ottamaan lapset jo sen verran päähän että tauko niistä tekee varmasti terää! On tässä tainnut 37 viimeisen päivän aikana olla huimat 2 päivää, jolloin en ole puhunut sanaakaan yhdellekään lapselle. Viime viikko oli järkyttävä kiukutteluviikko niin hoitolasten (tai no, toisen niistä) kuin hoitajankin osalta. Toinen hoitolapsista ei uskonut yhtään mitään ja aloitti kiukuttelun ja valittamisen sillä samalla sekunnilla kun vain sängystä ylös pääsi. Tämä viikko on näiden parin päivän osalta ollut helpompi, mutta kyllä se kiukuttelu vielä ehtii tulla kuvioihin.

Kaikkia kiinnostaa varmasti tuon kauhukakaran tempaukset, joten esimerkkinä mm. minun laukkuni purkaminen keskelle eteisen lattiaa, autoni avaimien varastaminen, haukkuminen+nimittely (sekä minua että lapsen kavereita kohtaan), kiroilu (jonka ansiosta lupaamani leivontatuokio oli pakko perua) ja erityisesti syömisen yhteydessä kiukuttelu ja uhkailut mennä naapuriin syömään yms. Meinasi oikeasti hermot mennä ja pariin otteeseen kyllä menikin. :D Kävimme hieman keskusteluja siitä, kuka määrää ja kuka tottelee. Tyyliin ainut mukava yhteinen tekemisemme oli toistemme hiusten laittaminen...Nyt siis kuitenkin enää 3 päivää jäljellä ja enköhän niistä hengissä selviä, alkuviikko ainakin lupaa hyvää.

Leirinohjaaja-hommat on nyt onnellisesti ohi, ja juuri nyt tajusin että työtodistuskin olisi ehkä kiva saada. Toimin kahdella leirillä lääkevastaavana, mikä oli aika kivaa. Viimeisin leiri oli kunnon verileiri, ties kuinka monelta lapselta tuli verta nenästä ja varmaan puolilta leiriläisistä jostain muualta. Yksi lapsi kärsi myös rytmihäiriöistä, yhden jalkoja piti rasvata iltaisin ja diabeetikkokin tosiaan löytyi joukosta ekalla leirillä...joten pääsin kyllä tätä hoitsupuoltanikin toteuttamaan.

Nyt odottelen siis innolla perjantaita jolloin alkaa loma! Alkoi kyllä jo salakavalasti mieleen hiipiä sekin karu tosiasia, että kuukauden päästä on jo työssäoppiminen täydessä vauhdissa eli koulu siis kutsuu. En oo edes ehtinyt tajuta, että nyt on "loma". Justhan se koulu vasta loppui. Torstaina tapaan koulukavereita ekaa kertaa koko kesänä, nice.

Job job job

Töitä riittää aina vain... Juhannuksena sain viettää ruhtinaalliset kolme vapaapäivää ja nyt sitten ollaan töissä taas 12 päivää putkeen. Lapset on toisinaan suloisia ja toisinaan kamalia kauhukakaroita. Olen nyt yrittänyt ottaa töissä "rennosti", etten nipottaisi turhia tai pistäisi liian tiukkoja rajoja lapsukaisille. Tykkään vain enemmän siitä, että asiat tehdään just eikä melkein. Huomaan aina loppuviikosta ärsyyntyväni niistä lapsista aina vain enemmän. :D Eli musta ei ole tulossa lastenhoitajaa... mutta lastensairaanhoitaja EHKÄ.

Lapsissa mua ärsyttää se kaikki kitinä ja valitus ja se, kun niitä pitää hoputtaa ja houkutella tekemään kaikkea. Hoitolapseni 6v. valittaa melkein joka päivä jok'ikisestä asiasta, kun taas hoitolapsi 3v. on useimmiten kuin mikäkin päivänsäde ja vaikka välillä itse kauhistelen mm. hänen rajuja kaatumisiaan, hän vain pomppaa ylös ja hihkaisee: "Ei sattunu!" Jos hoitolapsi 6v. sanoo joku päivä tuolla lailla, revin pelihousuni.

Leirinohjaajahommia on jäljellä enää ensi viikonloppuna ja siitä hommasta kyllä tykkään! Johtuen varmaan siitä, että siellä mulla on ihan omanikäistäni seuraa joiden kanssa voi myös viettää aikaa ja juoruilla, sekä siitä että niitä samoja lapsia tarvitsee katsella vain sen yhden viikonlopun. Leiripaikassa on tavallaan ihan oma maailmansa, ja on ihan hassua kun viikonlopun jälkeen näkeekin taas muita ihmisiä kuin vain ne leiriläiset ja muut ohjaajat. Melkein ihan itkettää kun ei enää ensi viikonlopun jälkeen sinne pääse! Paitsi ehkä ensi kesänä jos päädyn taas sinne hakemaan...

Leiri 1

Kolme tuntia sitten tulin kotiin 6-9v. lasten viikonlopun leiriltä ja sen kolme tuntia olenkin koneella roikkunut kun en mitään muutakaan jaksa tehdä. Nyt loppui viihdytykset netistäkin joten koin tarpeelliseksi tulla tänne aukomaan päätäni leirijutskista.

Oli kyllä mukava leiri, tai ainakin ohjaajakollegat olivat oikein mukavia ja piristäviä. :D Sain kokemusta vähän isommankin lapsilauman ohjaamisesta ja kaikenlaisia lapsia tuli taas tavattua, mm. sijaislapsia, vilauttelijapoikia (kyllä), uhmakohtaustenavia ja diabeetikko. Arvatkaa toki kenet määrättiin alaa opiskelevana lääkevastaavaksi. Diabeetikko osasi onneksi itse mitata verensokerit, pistää insuliinin ja sanoa milloin verensokerit tuntuu laskevan liian alas, jolloin kiidätettiin mehua juotavaksi. Ainut, missä apua tarvittiin olikin sitten hiilareiden laskeminen, jota minulle ei kyllä oltu koulussa opetettu ollenkaan. Onneksi samaan aikaan oli toinen leiri jolla työskenteli tänä keväänä valmistunut lähihoitaja, niin hän sitten perehdytti minua ja yhdessä vietimme laatuaikaa laskien hiilihydraatteja.

Tykkäsin enemmän tuosta ns. hoitopuolesta kuin niistä ohjaustilanteista. Oli kivaa opastaa lapsia esim. peseytymisessä, jaella lääkkeitä ja lohduttaa koti-ikävän yllättäessä, mutta mikään leikkien vetäminen ei niinkään innostanut. Ensi viikonloppuna sitten uudestaan eri leirille, jossa onkin hieman vanhempaa väkeä (9-14v.) Huomenna pirteänä lapsenvahtimishommiin! En pääse lapsista näköjään mitenkään eroon.

Hoitotätiä väsyttää

Miksi aina, kun arkeen tulee jotain "uutta", niin illalla väsyttää ihan himona? Huoooooh. Tänään alkoivat työt lastenhoidon merkeissä tutussa perheessä. En oikeastaan edes muistanut kuinka kivaa työtä sekin voi olla. Ja raskasta. Miten ne lapset jaksaa koko ajan touhuta? Taidan oikeasti olla aika vanha!

Ymmärrän tosi hyvin stressaantuneita äitejä... Kun pitäisi saada lapset rauhoittumaan puolilta päivin edes hetkeksi, että saisivat vähän levätä niin ne tietty haluaa tehdä kaikkea muuta, kuten lähteä rullaluistelemaan, rakentaa superkorkean tornin lego-palikoista, järjestää kaikki autot suoraan riviin sohvan alle jne. Edes Muumien katselu ei kiinnostanut !! Kuka voi vastustaa Muumeja? ;o Sitten, kun on saanut lapset lopulta siivoamaan järkyttävät automäärät lattialta ja tarjoaa heille välipalaksi suklaavanukasta, niin eiköhän toinen lapsista kaada puolet vanukkaasta pöydälle, ja pöytäliina sotkeentuu aika taidokkaasti...kuin myös lapsen vaatteet. Kun vihdoin selviää iltapäivällä ulos nuoremman(kin) lapsen kanssa, on isompi lapsi kadonnut kuin tuhka tuuleen. Pienessä ajassa ehtii miettiä kaikki vaihtoehdot järveen hukkumisesta ja auton alle jäämisestä. Lapsi löytyi kuitenkin onneksi naapurista, ja voi sitä helpotusta!

En voi uskoa, että siitä on jo lähes vuosi kun olen viimeksi tuolla huolehtinut niiden lasten päivärytmistä ja tekemisistä. Olihan se tavallaan helppo tuonne töihin mennä, kun tiesi mitä on odotettavissa. Ja lapset on kasvaneet hirmusti ja ovat molemmat jo paljon viisaampia kuin viime kesänä...Seuraava vapaapäivä onkin näillä näkymin sitten juhannus. 18 päivää töitä putkeen, nice. Ensi viikonloppuna eka leiri ohjattavana 6-9v. lapsille, huiii!

Kuvasta tulee niin mieleen minä ja nuorempi hoitolapseni. :D Niillä on tuollainen samanlainen lelulaatikkokin!

Syksyn harkkapaikka

Noniin nyt stressi kaikkosi kokonaan, koska sain juuri opettajalta varmistuksen syksyisestä työssäoppimispaikastani. Mulla siis oli jo paikka, mutta joku törkimys varasti sen minulta ja olin sitten jonkin aikaa ihan ilman paikkaa. :( Oikeastaan se harkkapaikka, vanhusten palvelukoti, on ihan samanlainen kuin se mihin minun piti mennä (yksityinen, sama omistaja), mutta sinne on vaan 10km pidempi matka.

Palvelukodissa asuu 14 vanhusta, ja sinne on menossa myös yksi toinen luokkalaiseni harjoitteluun. Onhan se kiva kun ei tarvii yksin olla, mutta meille kyllä sanottiin ettei samassa paikassa voi olla kahta opiskelijaa ja varsinkin kun tuo paikka on noinkin pieni! Ei se minua kyllä haittaa. Kuulin, että asiakkaat tuolla ovat melko hyväkuntoisia ja tyyliin ketään ei tarvitse pistää (juoruja vaiko ihan totta?)..Mutta myös sen kuulin että siellä ei ole mitään lepsuilupäiviä alussa, vaan heti laitetaan opiskelijat hommiin eikä mitään pehmeää laskua ei ole tiedossa. No pääasia että on nyt syksylle paikka eikä tarvitse sitä murehtia. :)

25% lähihoitaja

Neljäsosa lähihoitsuopintojani on nyt sitten ohi :D Puolitoista vuotta ja olen valmis lähihoitaja, hassua. Saatiin tänään kaikki loput kokeet, olen niiiin tasapaksu arvosanojeni suhteen että voi argh. Koko jakson aikana sain kaikista kokeista H2, paitsi lääkehoidosta K3. Lukiossakin mulla oli suurin osa aineista 8, ärsyttävää. Oon niin tasapaksu. :(

Tänään oli vielä käytännön koe. Sain parin kanssa tehtäväksi potilasvuoteen petauksen. Ei kovin vaikealta kuulosta, mutta ei se kyllä ihan putkeen mennyt. :D Sekoiltiin hanskojen käytössä ja siinä mihin kohtaan poikki- ja siirtolakanat pitää laittaa jne. Mutta sama se, koska saan kuitenkin kakkosen ja nyt on LOMA!

Kuva

Nyt on tullut opittua ne ihanat piikitykset (Sain tosi hyvää palautetta opettajalta viime viikolla kun pistin potilastani ihon alle ja lihakseen, ihan odotan sitä syksyistä harjoitteluakin että pääsen siellä pistelemään :D) ja verenpaineen mittaukset kaikkien alkuhankaluuksien ja opettajan raivoamisten jälkeen. Olen myös todennut itseni terveeksi verensokereiden, hemoglobiinien ja virtsan tutkimisten jälkeen ja stressannut eniten varmaan viiteen vuoteen. (En muista edes yo-kirjoituksia stressanneeni hirveästi...tai sitten aika kultaa muistot.)

Saa nähdä moniko meidän luokalta on jäljellä syksyllä. Moni on hakenut amk:iin, osa vaihtaa kevyempään opiskelutahtiin ja ainakin yksi jää äitiyslomalle. Kaikkia luokkalaisia ei tule ikävä, mutta osaa kyllä mieluusti näkisi ennen kuin vasta syyskuun lopussa harjoittelun loputtua. Noh, parhaimpien luokkakamujen kanssa suuntaan huomenna terassille juhlimaan kesän alkua!

(Blogini ei vaivu unholaan kesälläkään, vaan kirjoittelen tänne kyllä kaikenlaista töitteni sujumisesta yms!)